Näyttelijä Alec Musser, 50, on kuollut, hänet muistetaan parhaiten All My Children-nimisestä saippuasarjasta. Kuolinsyytä ei ole kerrottu vielä julkisuuteen – toistaiseksi.

Näyttelijä Alec Musser on kuollut 50-vuotiaana, uutisoidaan julkisuuteen. Tähden oma morsian vahvisti kuoleman Instagramissa tilillään lauantaina, kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.
– Lepää rauhassa elämäni rakkaus. En koskaan lakkaa rakastamasta sinua. Sydämeni on särkynyt, miehen morsian kirjoitti Instagramissaan.
New Yorkissa syntynyt Alec Musser näytteli suositussa All My Children-sarjassa vuosina 2005–2007 – sai roolin kuitenkin poikkeuksellisella tavalla. Hän osallistui I Wanna Be a Soap Star-kilpailuun, jonka palkintona oli rooli kyseissä saippuasarjassa.
Näyttelijän uransa lisäksi Alec oli tunnettu fitnessurheilijana, hän poseerasi monien urheilulehtien kansissa kuten Men’s Health ja Men’s Workout.
Myöhemmin hän sai roolin vuonna 2010 ilmestyneessä Grown Ups-komediassa, jonka ohjasi Dennis Dugan. Elokuvan pääosassa nähtiin Adam Sandler, hänkin esitti koskettavan osanottonsa omaisille kuultuaan kollegansa poismenosta.
– Rakastin tätä kaveria. En voi uskoa, että hän on poissa. Hän oli niin hauska ja hyvä mies. Ajattelen Alec Musseria ja tämän perhettä, ja lähetän heille rakkauteni, Adam kirjoitti.