Juontajan ja mallin Anne Kukkohovin alastonkuva on myynnissä Tori.fi-myyntialustalla. Kyseessä on taulu, jossa Anne on ollut mallina. Myynti-ilmoituksessa on mukana pitkä esittely, josta selviä esimerkiksi, että taulun tekijä on Vincent Bakkum. Taulusta löytyy ilmoituksessa kaksi kuvaa. Anne esiintyy taulussa siteissä.
Näin esittely myynti-ilmoituksessa alkaa:
– Aikamatka 90-luvulle, kun rakas ystäväni @vincent_bakkum sai vision maalata minut siteissä. Teoksesta tuli näyttävä kokonaisuus.
– Olen aina arkaillut sisustaa omilla kuvillani. Veljeni tai poikanikaan eivät sattuneesta syystä koe omakseen tuoda tätä upeaa teosta osaksi kotejaan.
– Etenkin nyt kun tiet ovat vieneet Los Angelesiin, tunnen suurta vääryyttä tätä upeaa taidetta kohtaan, jonka potentiaali ansaitsee rakastavan kodin.
Myynti-ilmoitus löytyy täältä.
Ilmoituksessa kerrotaan, että taulu myydään parhaiten tarjoavalle. Jos sen haluaa ostaa heti, sen saa 3500 euron hintaan. Osto tapahtuu ilmoituksessa esillä olevan nettisivun kautta ja sen voi ostaa myös osamaksulla, jos ei halua maksaa kaikkea heti.
Taulun kokoa ei kerrota ilmoituksessa, mutta kuvassa oleviin kirjoihin kokoa verrattaessa, kyseessä ei ole mikään jättikokoinen taulu.
Anne ei ole laittanut taulua itse myyntipaikkaan – hän on taulun tekijä
Vaikka Anne itse myy taulua, ilmoituksen Tori-fi-sivustolle on laittanut hänen hyvä ystävänsä Emmi Laine. Ilmoituksen lopussa selviää, että Anne on kuitenkin ilmoituksen tekstien ja myynnon takana. Lopussa lukee, että ”Rakkaudella, Anne Kukkohovi”, josta se viimeistään selviää.
Vincent Bakkum on tehnyt tämän taulun, jossa Anne poseeraa alasti. Taiteilija on maalari ja kuvittaja, joka on kotoisin Alankomaista. Hänen kerrotaan palanneen kotimaahansa 10 vuotta sitten, asuttuaan sitä ennen Helsingissä melkein 30 vuoden ajan.
Bakkumin omalla esittelysivulla mainitaan, että taiteilija ei ole omaksunut työssään digitaalisia apuvälineitä. Siksi hän edelleenkin työskentelee käyttäen kangasta, maaleja ja pensseleitä, kuten Annen taulussakin on selkeästi käytetty.
Bakkum ei ole käynyt kouluja, joissa olisi oppinut maalaamaan tai kuvittamaan. Hän on kuitenkin saanut paljon kohteliaisuuksia teoksistaan, joista yksi on tullut taidekriitikolta. Hän kertoo sivustollaan saavansa inspiraatioita teoksiinsa kaikkialta maailmasta.
Yksi hänen teoksistaan on nyt ostettavissa Annelta.
Lue myös:
Oho! Anne Kukkohovi vilautteli – esitteli uutta tatuointiaan sosiaalisessa mediassa
Anne Kukkohovi esittelee tatuointiaan ja vilauttaa samalla kuin Sharon Stone klassikkojännärissä
Yksi kommentti artikkeliin ”Anne Kukkohovin alastonkuvaa myydään netissä – tältä se näyttää”