Norjalainen Alexander Rybak on voittanut Euroviisut vuonna 2009 – sieltä tutuksi tullut muusikko on nyt huolissaan, kertoo julkisuuteen elämänsä menevän pilalle. Euroviisuista tutun viulisti-laulajan vuoden suunnitelmat musiikin tekemisen parissa ovat menossa pieleen – häntä vainotaan. Mies on laulamisen lisäksi taitava viulisti.
Vainoaja on siis todellakin pilaamassa norjalaisen Euroviisu-voittajan, Alexander Rybakin elämää. Vuoden 2009 viisut voittanut Alexander kertoo Tiktok-palvelussa, kuinka hänen oli tarkoitus pyhittää tämä vuosi musiikin tekemiselle ja suunnitella tulevaa kiertuetta. Asiat eivät ole sujuneet yhtään suunnitellusti, sillä häntä vainotaan kahdesta eri suunnasta.
Kaksi kertaa euroviisuissa, ensimmäinen voitti ei riittänyt

–Musiikin sijaan minun täytyy…Ensinnäkin, minulla on uusi vainoaja Los Angelesissa. Hän on ahdistellut minua joka päivä, jo pitkän aikaa. Hän jopa ilmestyi talolleni yöllä, mies kertoo.
Alexander Rybak, 11 vuotta lääkeriippuvainen
Ja kyllä, vielä tämän lisäksi, hänellä on toinenkin vainoaja – tällä tuntemattomalla henkilöllä on muusikon mukaan jopa pakkomielle häntä kohtaan tai siltä hänestä ainakin tuntuu. Hän hyökkää Alexanderin Instagramissa seuraamien naisten kimppuun. Hän kertoo myös painiskelevansa nyt vainoamis-asioiden kanssa samalla, kun yrittää samalla keskittyä musiikkiin.
– Ei ole väliä onko kyseessä työkaverini, seurustelukumppanini, fanini, kunhan heillä on yhteiskuva kanssani. Silloin he saavat saavat hirvittäviä viestejä tältä nimettömältä henkilöltä, Alexander jatkaa.
Kuka hän on?
Alexander Rybak, 37-vuotias norjalainen laulaja sekä viulisti. Hän tuli tunnetuksi koko maailmalle, kun voitti Euroviisut vuonna 2009, kappaleella Fairytale soittaen samalla viulua ja osallistui vielä toistamiseen viisuihin vuonna 2018, mutta tulos jäi huonommaksi kuin edellisellä kerralla – silloin sijoitus finaalissa oli 15, kappaleen nimi oli That’s How You Write A Song.