Michael Monroe tunnetaan vaaleista hiuksistaan, silmämeikistään ja lähes ehtymättömästä lavaenergiastaan. Hanoi Rocksin laulajan julkiseen kuvaan kuuluvat myös suoraselkäisyys, vahva oikeudentaju ja pitkä suhde kissoihin. Tunnettujen suomalaisten kissaihmisten joukossa Monroe erottuu miehenä, joka ei ole pitänyt eläinrakkauttaan vain yksityisenä asiana.
Kissat ovat kulkeneet Michael Monroen rinnalla lapsuudesta kansainvälisiin rockvuosiin ja takaisin Suomeen. Ne ovat olleet seuralaisia, perheenjäseniä ja toisinaan myös matkakumppaneita. Monroe on käyttänyt julkisuuttaan löytöeläinten, vastuullisen kissanomistamisen ja eläinsuojelun hyväksi tavalla, joka näyttää luontevalta osalta hänen persoonaansa.
Rocktähti ei puhu kissoista koristeina tai viihdyttävinä lemmikkeinä. Hän puhuu niistä yksilöinä, joilla on oma tahto, luonne ja oikeus turvalliseen elämään. Tämä ajatus yhdistää särmikkään rockmuusikon ja rauhallisesti vieressä kehräävän kotikissan yllättävän saumattomasti.
Kissat tulivat varhain
Michael Monroe eli kissojen keskellä jo lapsuudenkodissaan. Perheessä oli kaksi naaraskissaa, jotka saivat pentuja, ja taloudessa saattoi olla hetkellisesti kymmenkunta kissaa yhtä aikaa. Osa pennuista muutti uusiin koteihin, mutta perheeseen jäi edelleen useita aikuisia kissoja ja kasvavia pentuja.
Lapsuuden kokemukset tekivät kissojen läsnäolosta Monroelle tavallisen osan arkea. Yksi perheen maatiaiskissoista eli peräti 22-vuotiaaksi, joten yhteinen historia kasvoi pitkäksi. Kissojen erilaiset luonteet, tavat ja elämänvaiheet tulivat tutuiksi jo ennen rockuran ensimmäisiä askelia.
Monroe perusti ensimmäisiä yhtyeitään nuorena ja nousi myöhemmin Hanoi Rocksin keulahahmoksi. Bändi lähti Suomesta maailmalle, mutta kissat eivät kadonneet artistin elämästä kansainvälisten vuosien aikana. Eläinten tarjoama seura kulki mukana myös ympäristössä, jossa hotellit, keikkapaikat ja vaihtuvat kaupungit hallitsivat kalenteria.
Susi kiersi mukana
New Yorkin vuosina Michael Monroen läheiseksi kumppaniksi tuli Susi-niminen kissa. Susi oli pitkäkarvainen, himalajalaiseksi kuvailtu löytökissa, jota oli kohdeltu aikaisemmin huonosti. Monroe pelasti kissan kaltoinkohtelulta ja antoi sille kodin, joka oli kaikkea muuta kuin tavanomainen.
Susi matkusti lentokoneissa, asui hotelleissa ja seurasi muusikkoa myös keikoille. Kissa päätyi levynkansiin ja sai siten oman paikkansa Michael Monroen rockhistoriassa. Susi muutti lopulta Monroen mukana Suomeen ja eli 16-vuotiaaksi.
Tarina kertoo paljon Monroen tavasta suhtautua kissoihin. Hän ei näyttänyt pitävän eläintä hankalana lisänä liikkuvassa elämässä, vaan järjesti arkensa siten, että tärkeä kumppani pystyi pysymään mukana. Susi sai turvaa ihmiseltä, jonka oma elämä kulki tuolloin nopeasti kaupungista ja maasta toiseen.
Monroe on sanonut arvostavansa kissan itsenäistä luonnetta ja omaa tahtoa. Kissa ei yritä miellyttää käskystä, eikä se teeskele kiinnostusta saadakseen hyväksyntää. Samanlainen tinkimättömyys näkyy myös artistissa, joka on rakentanut pitkän uransa seuraamatta liian tarkasti vaihtuvia muoteja.
Koti löytyi turvasta
Michael Monroen myöhempään kissaperheeseen ovat kuuluneet muun muassa Sipi, Gizmo, Pikku-Neiti ja Nupu. Kissat elivät Monroen ja hänen puolisonsa Johannan kanssa Turussa, jossa koti tarjosi vastapainoa kiertueille ja julkiselle elämälle. Useampi perheen kissoista tuli eläinsuojeluyhdistyksen kautta.
Pikku-Neiti haettiin Turun eläinsuojeluyhdistyksestä, eikä sen tarkkaa ikää tunnettu. Pitkäkarvainen löytökissa muistutti ulkonäöltään norjalaista metsäkissaa ja eli myöhemmin perheen ikääntyneenä arvonaisena. Nupu saapui samasta eläinsuojeluyhdistyksestä nuorempana ja toi kotiin uudenlaista vauhtia.
Nupu oli Monroen ensimmäinen lyhytkarvainen kissa. Sen ohut, samettinen turkki sai jotkut kuvien katsojat luulemaan sitä lähes karvattomaksi rotukissaksi. Todellisuudessa Nupu oli löytöeläintaustainen yksilö, jonka persoonallisuus ratkaisi enemmän kuin mahdolliset rotupiirteet.
Monroe on suositellut kissaa harkitsevia tutustumaan löytöeläintalojen asukkaisiin. Eläinsuojeluyhdistyksissä odottaa erilaisia, hienoja yksilöitä, joille uusi koti merkitsee kokonaan uuden elämän alkua. Ajatus näkyy myös hänen omissa valinnoissaan, sillä kotiin ei ole etsitty näyttävintä tai muodikkainta kissaa.
Arki rakentuu pienistä eleistä
Kissan ja rocktähden yhteiselämä näyttää kotona varsin tavalliselta. Nupu nukkui Monroen kertoman mukaan öisin sängyssä ja painautui jommankumman ihmisen poskea vasten. Päivisin kissa keksi omat huvinsa ja osoitti uteliaisuutta jopa pölynimuria kohtaan.
Useimmat kissat väistävät äänekästä imuria, mutta Nupu seurasi laitetta ja läpsi sitä tassullaan. Kissa kuljetti myös kuivaruokanappuloita eri puolille asuntoa ja söi niitä valitsemissaan paikoissa. Rokkarikodissakin osa päivästä kului siis lelujen, ruokamurujen ja kissan omien päähänpistojen parissa.
Monroe on kuvaillut kissoja seurallisiksi mutta itsenäisiksi eläimiksi. Hän on korostanut, ettei kissaa pidä rankaista, sillä eläin ei hahmota rangaistusta samalla tavalla kuin ihminen kuvittelee. Huono käytös voi kertoa kivusta, pelosta, stressistä tai ympäristössä olevasta ongelmasta.
Kissan hienovaraiset viestit vaativat ihmiseltä tarkkaavaisuutta. Eläin saattaa piilottaa kipunsa pitkään, joten muutokset liikkumisessa, ruokahalussa ja sosiaalisuudessa voivat olla tärkeitä merkkejä. Monroe onkin puhunut säännöllisten terveystarkastusten ja ikääntyvän kissan hyvän kivunhoidon puolesta.
Suru kuuluu suhteeseen
Michael Monroe ei ole peitellyt lemmikin menettämiseen liittyvää surua. Sipi ja Gizmo menehtyivät sairauksiin, ja ikääntyneen Pikku-Neidin voinnista huolehtiminen vaikutti myös perheen matkasuunnitelmiin. Johanna saattoi jäädä pois kiertueelta, jotta vanha kissa ei joutuisi viettämään liikaa aikaa ilman tuttuja ihmisiä.
Monroe on puhunut kissoistaan perheenjäseninä ja käyttänyt niistä mieluummin sanaa ”hän” kuin ”se”. Eläimen kuolema on hänen mukaansa verrattavissa läheisen ihmisen menettämiseen. Surun voimakkuus seuraa yhteisen elämän merkityksestä eikä siitä, mihin lajiin menetetty kumppani kuului.
Vastuu voi vaatia myös vaikean päätöksen tekemistä. Monroe on korostanut, ettei eläintä saa pitää hengissä ihmisen luopumisen pelon vuoksi, jos jäljellä on lähinnä kipua ja kärsimystä. Armollinen ratkaisu voi tuntua omistajasta julmalta juuri siksi, että suhde on ollut rakas.
Julkisuus eläinten hyväksi
Michael Monroe on osallistunut vuosien varrella useisiin eläinsuojelukampanjoihin. Hän on esiintynyt kesäkissojen hylkäämistä vastustavissa tempauksissa ja puhunut vastuullisen lemmikinpidon puolesta. Hän on myös nostanut esiin löytöeläintalojen tekemää käytännön työtä.
Turun eläinsuojeluyhdistyksen vuoden 2013 mobiiliarpajaisissa Monroe toimi kampanjan keulahahmona. Keräyksen tuotolla yhdistys pystyi hankkimaan pakettiauton ja peräkärryn eläinten kuljettamista varten. Julkkiksen kasvot muuttuivat näin näkyvyydeksi, joka auttoi yhdistyksen jokapäiväistä toimintaa.
Monroe vetosi vuonna 2018 sosiaalisen median seuraajiinsa myös Vaasan kissatalon puolesta. Vanhoissa ja huonokuntoisissa tiloissa toimineelle yhdistykselle kerättiin joukkorahoituksella kymmeniätuhansia euroja. Ylen haastattelema kissatalon aktiivi arvioi Monroen osallistumisen vauhdittaneen kampanjan leviämistä valtakunnalliseksi.
Artisti on kiteyttänyt ajatuksen yksinkertaisesti: eläinten auttaminen on parasta, mitä kuuluisuudella voi tehdä. Näkyvä ihminen pystyy tavoittamaan yleisöjä, jotka eivät muuten ehkä pysähtyisi löytökissojen tilanteen äärelle. Yksi julkaisu voi tuoda kampanjalle lahjoittajia, vapaaehtoisia ja uusia koteja.
Kissaihminen näkyy teoissa
Michael Monroe sopii tunnetun suomalaisen kissaihmisen esimerkiksi, koska suhde kissoihin näkyy pitkänä jatkumona. Tarinaan kuuluvat lapsuuden maatiaiskissat, New Yorkissa kulkenut Susi ja Turun eläinsuojeluyhdistyksestä saadut perheenjäsenet. Julkiset kampanjat jatkavat samaa linjaa kodin ulkopuolella.
Monroen kissatarinasta nousee esiin muutama käytännöllinen ajatus:
- Kissa tarvitsee turvallisen kodin, laadukasta hoitoa ja ihmisen aikaa.
- Löytöeläintalosta adoptoitu kissa voi olla ainutlaatuinen perheenjäsen.
- Kipu ja sairaus voivat näkyä pieninä muutoksina kissan käyttäytymisessä.
- Julkisuutta voi käyttää eläinsuojelun, keräysten ja vastuullisten valintojen tukena.
- Eläimen itsenäisyys ei vähennä sen tarvetta läheisyyteen ja huolenpitoon.
Suomen kissatilanne antaa tunnetun puolestapuhujan sanoille edelleen painoa. SEYn arvion mukaan Suomessa hylätään tai lopetetaan ei-toivottuina jopa 20 000 kissaa vuodessa, ja kissat työllistävät eläinsuojeluyhdistyksiä enemmän kuin mikään muu eläinlaji. Monroen kampanjoissa toistunut viesti ei ole siksi menettänyt ajankohtaisuuttaan.
Rock ja kehräys sopivat yhteen
Michael Monroen uran ulkoinen maailma rakentuu kovasta äänestä, räjähtävistä esiintymisistä ja suuresta rockpersoonasta. Kissojen maailma toimii pienillä eleillä, hitailla silmänräpäytyksillä ja tarkasti valituilla lepohetkillä. Vastakohdat eivät kuitenkaan riitele keskenään, sillä molemmissa on vahva itsenäisyyden tuntu.
Monroe on rakentanut kansainvälisen uransa omilla ehdoillaan ja pitänyt kiinni tunnistettavasta tyylistään. Kissa toimii samoin pienemmässä mittakaavassa, sillä se valitsee itse paikkansa, seuransa ja lähestymisen hetkensä. Luottamus syntyy kummassakin maailmassa aitoudesta eikä pakottamisesta.
Tunnettu kissaihminen ei aina tarvitse rauhallista tai hillittyä julkisuuskuvaa. Hän voi hypätä lavalla spagaatiin, soittaa saksofonia ja palata illalla kotiin siivoamaan lattialle kuljetettuja raksuja. Michael Monroen tarinassa rocktähti ja kissanystävä ovat koko ajan olleet sama henkilö.