PMMP-yhtye sai lisäkonsertin Helsingin Olympiastadionilla – yhtye ilmoitti eilen maanantaina tekevänsä paluun ensi vuoden elokuussa Olympiastadionilla Helsingissä, todella suuren kysynnän vuoksi yhtye saa lisäkeikan. PMMP nousi julkisuuteen Rusketusraidat-kappaleen myötä vuonna 2003. Yhtyeen muodostavat Paula Vesala ja Mira Luoti.
PMMP on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia. Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Rusketusraidat, Joutsenet ja Oo siellä jossain mun.

Suosionsa huipulla ollut yhtye lopetti juuri huipulla ja ilmoitti lopettavansa toukokuun 13. päivä vuonna 2013 – kuulemma ainakin toistaiseksi, nyt he palaavat oikein ryminällä takaisin. Julkinen lipunmyynti alkaa klo 9, ensi viikon maanantaina, lisäkonsertti järjestetään perjantaina 23. elokuuta 2024. Ensimmäisenä ilmoitettu keikka on seuraavana päivänä 24. elokuuta.
– Ihan häkellyttää tämä vastaanotto ja ihmisten reaktiot, onneksi pystytään tekemään toinenkin keikka niin mahtuu useampi mukaan. Samalla se tuntuu kyllä ihan hurjalle! Tuleepas kivaa ensi elokuussa! PMMP riemuitsee tiedotteessa.
Lue lisää PMMP:n paluusta tästä
– Ennakkolippujen kysyntä ylitti kaikki odotukset, ja rajattu ennakkokapasiteetti myytiin hetkessä loppuun, kerrotaan.
Idea paluuseen sai alkunsa, kun Paula täytti 40 vuotta, juhlissa PMMP teki yllätyskeikan.
– Tajuttiin, että PMMP:n musiikki merkitsee yhä paljon monelle ihmiselle ja kyllä me myös itse edelleen rakastamme niitä biisejä. Ja meille oli myös tullut ikävä toisiamme, Mira kertoi.
– Olen nauttinut soolovuosista, mutta PMMP-yhteisölle on riemukasta vetää vielä kerran! Ehkä sinne on tullut mukaan muutamia uusiakin PMMP-faneja, jotka ei koskaan ole nähneet meitä livenä! Paula totesi.
Aiheuttaa myös erilaisia reaktioita
Yhtye ei kuitenkaan aio julkaista uutta musiikkia. He perustivat myös Instagram-tilin – Stadionkonsertin liput tulevat myyntiin 18. syyskuuta kello 9. Ennakkoliput ovat myynnissä jo nyt. Lippujen hinnat alkaen 49,90 euroa.
PMMP tekee paluun, kaksi konserttia – lue lisää tästä
– Toi on jo saavutus päästä vetää kaks keikkaa stadikalla, yksi hehkuttaa kommenteissa.
– Niin eli siis lauantain ”comeback keikka” onkin järjestyksessä toinen. Hienoa markkinointia taas, mutta saatiin ainakin lippuja liikkeelle! eräs kommentoi.
– Hieno homma, toinen kommentoi.
– Joo kyllä kieltämättä vähän ärsyttää, että se eka comeback-keikka ei sit olekaan eka, yksi harmittelee.
0 kommenttia artikkeliin ”PMMP:ltä lisäkonsertti Olympiastadionille- kysyntä räjähti käsiin”