Vaikka moni on saanut koronan jo useita kertoja, ei sitä ole osa saanut vielä kertaakaan. Rosanna Kulju kertoo olevansa heistä yksi ja haluisi nyt tietää, ketä muita löytyy, jotka eivät ole sairastaneet koronaa vielä kertaakaan. Sellaisia löytyy, joiden joukossa on Rosannan lisäksi muitakin julkisuudesta tuttuja henkilöitä.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Oonko ainoa muukalainen jolla ei ole vielä ollut koronaa?👽
kysyy Rosanna
Rosanna kertoo julkaisussaan olevansa flunssassa, mutta tälläkään kerralla kyse ei ole koronasta.
Täällä ollaan kipeenä oltu pari päivää 🤒🤧 (tällä kuvalla ei ole mun kanssa mitään tekemistä just nyt😷) Viimeksi aika tasan vuosi sitten Maailman Cupin jälkeen ollut näin kipeä, eilen tuntui siltä et taju lähtee pelkästä matkasta pissille sängystä😅
Tänään ei onneksi oo enää kuumetta, eikä koronaakaan testin mukaan.
kertoo Rosanna
Rosanna paljastaa tehneensä elämänsä aikana monta koronatestiä, eikä hänelle ole niiden perusteella ollut vielä koskaan koronaa.
En ole siis VIELÄKÄÄN sairastanut koronaa🌝 En ainakaan tietääkseni tai niiden lukuisten testien perusteella joita silloin otettiin😀 oonko ainoa 😂
miettii Rosanna
Muitakin tuttuja kasvoja, joilla ei ole koskaan ollut koronaa, löytyy
Rosannan julkaisuun tulee useampi vastaus, joissa kerrotaan, että ole koskaan sairastettu koronaa. Yksi heistä on Martina Aitolehti, joka kertoo näin: ”🙋🏽♀️ yks muukalainen lisää täällä”
Myös Karoliina Komulainen paljastaa, että hänelle ei ole ollut vielä koskaan koronaa: ”Ei oo koronaa näkynyt kertaakaan🤞🏽”
Joku miettii, että jos korona ei tartu häneen, koska korona on nainen: ”Koronan on pakko olla nainen kun sekin välttelee mua kuin ruttoa 🤣 joten samaan kerhoon kuulutaan 🙋♂️”
Joku kertoo, kuinka heidän koko nelihenkinen perhe on vielä välttynyt koronalta. Rosannan saamien viestien perusteella on vielä paljon ihmisiä, jotka eivät ole sairastaneet koronaa. Jollekin on kuitenkin lääkäri kertonut, että korona ei näy enää välttämättä kotitesteissä.