Avioero – Nanna ja Jere Karalahti

Nanna Karalahti, 35, ja Jere Karalahti, 48, ovat jättäneet avioerohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen, joka on tullut vireille 4. heinäkuuta – puolen vuoden harkinta-aika on käynnistynyt heti, eikä pariskunnalla ole avioehtoa.

Karalahdet menivät naimisiin vuonna 2015 Helsingin Johanneskirkossa, häät jatkuivat Klippanin saarella useiden julkisuudesta tunnettujen henkilöiden kanssa. Avioliiton lisäksi heitä ilahdutti perheenlisäys, kun vuonna 2016 syntyi esikoinen, nimeltään Jax. Parin vuoden kuluttua syntyi Alexia ja nuorin lapsi Felicia vuonna 2022, lisäksi Jerellä on aiemmista suhteista kaksi lasta. Pariskunnalla siis yhteisestä liitosta yhteensä kolme lasta.

Rakkaustarinaan mahtunut monenlaista – useita aiempia eroaikeita ja salattu lapsi

Yhteinen matka kesti noin kymmenen vuotta, nyt he ovat päätyneet hakemaan avioeroa. Suhde oli värikäs ja monivaiheinen, kaunis ja vaikea. Kaksikko tutustui, kun Jere oli vielä edellisessä suhteessa ja yhden lapsen isä – kuitenkin Nanna vei miehen sydämen. Jere kosi nopeasti, vaikka oli itse vielä haastavassa elämäntilanteessa. Vuonna 2014 Nanna sai tietää, että Jerellä oli toinenkin lapsi Valko-Venäjällä, joka sai alkunsa Jeren pelatessa KHL:ssä.

Ensimmäinen ero tapahtui esikoisen ollessa vuoden ikäinen, Nanna kertoi blogissaan vuonna 2017 pariskunnan päätyneen yhteisen päätöksen myötä eroon. He saivat kuitenkin puhuttua asiat halki, hetken erillään olon jälkeen. Jere ei ollut sitoutunut perhe-elämään, mikä tuntui naisesta väärältä.

Yhteinen bisnes – päiväkoti 1-6-vuotiaille lapsille, liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota. Hetken aikaa synkkiä pilviä ei siis näkynyt kaksikon rakkauden ja arjen ympärillä, kunnes vuonna 2019 Nanna nähtiin kuhertelemassa tuntemattoman miehen kanssa – erohuhuja tuli taas. Korona-aika oli antoisaa koko perheelle, kun vuonna 2020 he linnoittautuivat kotiinsa, Nannan äiti liittyi myös arkeen asuessaan saman katon alla.

Vuonna 2021 Jerestä tehtiin elokuva, mistä sekä Nanna, että Jeren lapset ovat järkyttyneet ja tulevaisuudessa pienempien lasten vanhetessa ja elokuvan nähdessä, hekin järkyttyvät. Nanna ei halunnut edes katsoa koko elokuvaa, tietoinen hän on asioista tarpeeksi.

Aiemmin avioerohakemusta ei ole jätetty, nyt se hetki koitti – onko tämä siis lopullista? Jere Karalahti ei halua kommentoida ero-asiaa mitenkään julkisuuteen.

Muuta mielenkiintoista luettavaa

Lego Master Suomi – joukkueet rakentavat mestariteoksia

Lego Masters Suomi on suosittu kilpailuohjelma, jossa tiimit kilpailevat luomalla upeita rakennelmia Lego-palikoista. Osallistujat osoittavat luovuuttaan, taitojaan ja tiimityötä rakentaessaan uskomattomia Lego-teoksia. Kilpailu vaatii mielikuvitusta, tarkkuutta ja nopeita ratkaisuja. Lego Masters on inspiroiva ohjelma kaikille Lego-faneille, jotka rakastavat nähdä palikoiden muuttuvan.

Mikä on dropshipping verkkokauppa?

Dropshipping -verkkokauppa on yksi nopeimmin kasvavista liiketoimintamalleista nykypäivän digitaalisessa maailmassa. Dropshipping mahdollistaa yrittäjille verkkokaupan perustamisen ilman tarvetta varastolle, tuotteiden pakkaamiselle tai lähetysten hallinnalle.

Uusi Samsuing Galaxy A13 – korkean suorituskyvyn laitteisto

Samsung Galaxy A13 :ssa on 6,6 tuuman Infinity V -näyttö 60 hertsin virkistystaajuudella. Puhelimen laadukas kamera yhdessä älykkään kuvankäsittelyn kanssa auttaa ottamaan eloisia ja teräviä kuvia. Samsung Galaxy A13 on myös varustettu 5000 milliampeerin akulla, joka antaa akulle jopa kahden päivän käyttöiän.

Garmin Venu 2 Plus-GPS-älykello – Soita puheluita ja lähetä tekstiviestejä

Garmin Venu 2 Plus GPS-älykellolla voi soittaa puheluita sekä käyttää yhteensopivan älypuhelimen virtuaaliavustajaa tekstiviestien lähettämiseen, kysymysten esittämiseen, jne. Näiden yhteysominaisuuksien lisäksi Garmin Venu 2 Plus -malliston GPS-älykelloissa on kattavat terveys-, hyvinvointi– ja liikuntaominaisuudet ja paljon muuta.

Edullisesti matkalle - lentäen

Yksi kommentti artikkeliin ”Avioero – Nanna ja Jere Karalahti”

Vastaa