Duudsonit tulevat taas taloon – viiden vuoden tauon jälkeen, millainen on ensimmäinen jakso?

Tauolla ollut realitysarja Duudsonit tuli taloon palaa jälleen viidennen kauden jaksoin – keskiviikkona 13. syyskuuta lisää kokemusta saaneet Duudsonit eli Jarppi Leppänen, Jarno Laasala, Jukka Hildén ja HP Parviainen palaavat perheiden koteihin ratkomaan perheiden sisäisiä ongelmia ja haasteita omalla tavallaan eri puolella Suomea.

– Oli epävarmuutta siitä, että miten tämä ohjelma tuleekaan menemään. Me olemme nyt yli nelikymppisiä, ei enää kolmenkymmenen puolella, Jarno myöntää.

Aluksi heitä jännitti, sillä he eivät olleet enää niin nuoria niinkuin ensimmäisillä kausilla, mutta iän tuoma kokemus tuo pelkästään hyötyä ja tilannetajua. Sarjaa esitettiin alun perin Sub-kanavalla vuosina 2012-2014 sekä MTV3:lla vuonna 2018 – viiden vuoden tauon jälkeen paluu perheiden pariin oli Duudsonien mielestä haastavaa. Duudsonit tuli taloon palkittiin myös kahdella Kultaisella Venlalla – paras televisio-ohjelma vuonna 2013 yleisöäänestys sekä paras realityohjelma vuonna 2015.

– Oman elämänkokemuksen myötä näemme ehkä asioita paremmin sieltä rivien välistä. Tekemistemme aikana keskustelemme koko ajan siitä, mitä kukin näkee, Jukka kertoo.

Ikää tullessa Duudsoneille on tullut kuitenkin kokemusta ja sekä omia lapsia, minkä ansiosta perheiden ongelmia ja haasteita on voinut käsitellä entistä syvällisemmin. Lapsiperheiden haasteita voi peilata esim. omaan arkeensa. Haasteet näyttäytyvät erilaisina henkilökohtaisen kasvun kautta, jonka avulla ongelmatilanteet pystyy kohtaamaan rohkeammin.

Uusi kausi, uudet kujeet sekä haasteet

Ensimmäisessä jaksossa Duudsonit suuntaavat Haukiputaalla asuvan Pitkälän perheen luokse auttamaan perheen haasteissa. Pitkälän perheen isä Mikko on kutsunut Duudsonit auttamaan lastensa peliongelman vuoksi. Heitä vastassa ei kuitenkaan ole ruutua tuijottavia lapsia, vaan kymmenen leikkivää, taiteilevaa ja luovaa lasta. Duudsonit joutuvat kaivamaan pintaa syvemmältä saadakseen käsityksen Pitkälän perheen kipukohdista.

Kauden ensimmäinen jakso – lue lisää

Jukka ja Jarppi vetävät perheen isän sivummalle keskustelemaan asioista tarkemmin. Isä hätkähtää ensin, ettei vierailun kai näin vakavaksi tarvitse mennä, mutta lopulta hän kuitenkin avautuu ja kertoo menettäneensä oman isänsä 7-vuotiaana, mikä heijastuu omaan isyyteen. Mikko siis kutsui Duudsonit kylään hyvittääkseen lapsilleen omaa huonoa käytöstä.

– Lapsille pitää antaa mahdollisuus kuulla se anteeksipyyntö ja katumus tuolta isältä. Ja siinä me autamme isää parhaamme mukaan, Jukka sanoo.

Perheiden kertomat ongelmat eivät välttämättä ole aina sitä, miltä näyttävät. Jarnon mukaan esimerkiksi kolmannessa jaksossa perhe ei tule toimeen keskenään, mikä näyttäytyy huuteluna ja riitelemisenä. Taustalla onkin äiti ja hänen omat traumansa ja pelkonsa, joiden vankina hän on, eikä ole uskaltanut päästää irti.

– Se on muuttanut koko perheen suuntaa, minkä takia lapset riitelevät ja se yhteys on kadonnut, Jukka kertoo.

Jarpin mukaan perheisiin mennään aistit edellä ja ollaan tottakai itse avoimia tilanteille.

– Kun perheet ovat meitä pyytäneet, niin jokin prosessihan siellä on käynnissä, halutaan muutos omaan arkeen ja haasteisiin. Jos haluamme sitä perhettä auttaa, niin siihen on vain pakko tarttua ja uskaltaa kaivaa se asia esiin, ja kysyä, että mikä se on, Jarppi sanoo.

Syksyn sarja suositukset Ruudusta – katso tästä

Iän tuoman kokemuksen ansiosta kaikki neljä miestä näkevät, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Taustalla oleva asia ei välttämättä säikäytä, sillä heilläkin on haasteensa omassa arjessaan.

– Siellä on edelleen se Duudsonien rämäpäisyys. Painetaan mopolla taloon sisälle. Siellä sattuu ja tapahtuu ja tehdään, mutta tartutaan oikeisiin asioihin ja mennään sinne syvälle ytimeen, Jukka kertoo.

Duudsonit taloon keskiviikkoisin Nelosella 13. syyskuuta kello 20 alkaen.

Edullisesti matkalle - lentäen

0 kommenttia artikkeliin ”Duudsonit tulevat taas taloon – viiden vuoden tauon jälkeen, millainen on ensimmäinen jakso?”

Vastaa