Janna murtuu kyyneliin Vain elämää -ohjelmassa – puhuu parisuhteensa tilasta: ”Meillä on ollut todella vaikeaa”

Perjantain Vain elämää -jaksossa nähdään suuri tunteidenpurkaus, kun Janna kertoo parisuhteensa tilasta.

Tällä viikolla Vain elämää -ohjelmassa vietetään Robin Packalenin päivää. Jakson aikana Virve Rosti esittää Robinin kappaleen Me tehtiin tää. Esityksen jälkeen kaikki Vain elämää -artistit ovat täynnä tunteita ja ylistyksiä.

Huomasi, että sinullakin oli selvästi oma tunnelatauksesi tuohon vetoon, Robin sanoo Virvelle.

Ihan kurkkua kuristi. Sai ihan pidätellä, koska itketti, Virve vastaa.

Kauden aikana herkän puolensa esitellyt Jouni Hynynen ei meinaa löytää sanoja Virven esityksen jälkeen.

Tämähän on nyt ihan helvettiä tämä homma. Nuohan olivat jäähyväiset. En nyt tarkoita, että olisit jättänyt jäähyväiset, mutta…lähtee järki. Hieno biisivalinta, rokkari saa sanotuksi.

Virven esityksen aikana Janna ei pysty pidättelemään kyyneleitään, ja hän paljastaa melkein valinneensa saman kappaleen Robinin tuotannosta. Hänelle se olisi ollut erittäin henkilökohtainen.

Tuo oli niin liikuttava… Minulle henkilökohtaisesti… En minä pysty… Janna sanoo ja murtuu kyyneliin.

Minulle tuo biisi.. Kirjoitin tuohon jo omaa tekstiä siitä näkökulmasta, että…meillä on ollut todella vaikeaa parisuhteessa ja siitä, että olen valmis luopumaan siitä. Teimme ihanan lapsen. Tein sen siitä näkökulmasta, että me eroamme. Sitten vielä sinun (Virve) tulkintasi, se meni todella syvälle. Anteeksi, Janna jatkaa ja kyynelehtii.

Laulaja jatkaa kyyneleet pyyhittyään:

Tein sen niin, että siitä tulisi kaunis ero. Kuitenkin, vaikka jokin päättyy, voi silloinkin sanoa, että me teimme tämän ja saimme aikaiseksi jotain kaunista.

VIDEO: Janna murtuu kyynelin Vain elämää -ohjelmassa – avautuu parisuhteensa tilasta: ”Meillä on ollut todella vaikeaa”

Robinin vaikea lukihäiriö aiheuttaa haasteita

Vain elämää -jaksossaan Robin kertoo lukihäiriöstään. Se on vaikuttanut hänen elämäänsä monin tavoin.

Minulla on keskivaikea lukihäiriö. Olen joutunut näkemään kohtuuttoman paljon vaivaa yksinkertaisten asioiden ymmärtämiseksi ja hahmottamiseksi. Jos on kappale, jota en osaa vielä ulkoa, luen sanoja ja yritän laulaa esimerkiksi demon lauluvokaaleja, niin se kestää minulla kohtuuttoman kauan, koska luen niin hitaasti, etten pysy kappaleen mukana, Robin kertoo.

Laulaja kertoo epäilleensä aina lukihäiriön olevan osa hänen elämäänsä, koska Robinin molemmilla vanhemmilla on lukihäiriö.

Olen tiennyt sen olevan siellä. En uskaltanut käydä testaamassa asiaa – paitsi ennen ylioppilaskirjoituksia, koska siitä sai lisäajan. Ajoitin sen siihen.

Janna paljastaa, että hänelläkin on todettu lukihäiriö. Myös hän testasi asian ennen ylioppilaskirjoituksiaan.

– Se on aika lievä. Nykyään sitä ei juurikaan huomaa. Olen tehnyt todella paljon töitä sen eteen, hän kertoo.

Minulla se on sen verran vaikea, että esimerkiksi kirjan lukeminen on minulle niin työlästä, että olen henkisesti aivan loppu vartin lukemisen jälkeen. Olen oppinut kouluajasta sinnikkyyden. Olen oppinut runttaamaan asiat väkisin läpi, siitä on ollut apua tulevaisuudessa, Robin sanoo.

VIDEO: Robinin Packalen kärsii vaikeasta lukihäiriöstä: ”Olen henkisesti aivan loppu vartin lukemisen jälkeen”

VIDEO: Viikon ennakkobiisi! Hätä-Miikka ja Gasellit vetävät kauden kovimman rap-rallin – fiilis kuin festareilla: ”Olen ihan fani”

2023-05-23 (01-06) Vain elämää 14 Original filename _Z916127.NEF

Edullisesti matkalle - lentäen

Vastaa