Laulaja sekä sosiaalisesta mediasta tuttu Tuure Boelius, 22, jätti vuokra-auton maksamatta – hoiti maksuasiat kuntoon vasta pakon edessä, kun käräjät uhkasivat.
Tuure Boelius meinasi joutua käräjille äskettäin irtaimen vuokraan perustuvan velkomusasian seurauksena, Tuure oli Helsingin käräjäoikeuden dokumentin mukaan jättänyt vuokra-autonsa kuukausierät maksamatta tammikuusta saakka. Asia ei edennyt oikeussalissa tehtävään selvittelyyn, sillä viime tingassa Tuure oli hoitanut asian kantajan Lowell Suomi Oy-luotonhallintayhtiön kanssa. Kanne oli peruttu jo 19. huhtikuuta 2023. Asia on tullut kuitenkin vasta nyt julkisuuteen.
Bisness ei luista?
Tuuren vuonna 2019 perustama yritys Tuure Borelius Oy:n viime tilikauden tilikausitiedot paljastavat, Tuuren liiketoiminnan olevan laskusuhdanteessa. Vuoden 2022 papereista selviää, että liikevaihtoa tehtiin hieman yli 102 000 euroa – edellisvuoden 8000 euron voitto oli tippunut miinuksen puolelle. Rahaa yrityksen tilillä oli tilikauden loppuessa hieman yli tuhat euroa, Tuuren allekirjoittamat paperit todistavat, ettei yritys jakanut osinkoa lainkaan omistajilleen.
Tuure oli tavoitettu, mutta ei kommentoinut asiaa – pyysi kääntymään managerinsa puoleen.
