WSOY:n tiedottaja vahvisti kirjailija Miki Liukkosen kuoleman tänään, keskiviikkona 5. heinäkuuta. Liukkonen oli menehtyessään vain 33-vuotias. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.
Miki Liukkonen tuli tunnetuksi kirjailijana sekä taiteellisen artisti Rita Behmin kanssa seurustelleena, he kihlautuivat keväällä 2022, toukokuussa he kertoivat sosiaalisessa mediassa eronneensa. Eron jälkeen kirjailijan somekäytös huolestutti monia, sen ollessa todella alavireistä – hän kirjoitti julkaisuihin kauniita tekstejä, joissa kuvaili piinaavia tunteitaan. Kolmanneksi viimeinen julkaisu ennen kuolemaa oli surumielinen teksti, joka kumpusi syvältä.
Liukkosta pidettiin sukupolvensa yhtenä merkittävimmistä kirjailijoista – hän julkaisi uransa aikana kolme runokokelmaa, viisi romaania ja yhden aikuisille tarkoitetun kuvakirjan. Yksi hänen teoksistaan, O (2017) oli ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnosta ja sitä kuvailtiin mm. yhdeksi 2010-luvun tärkeimmistä kotimaisista romaaneista.
Liukkosen kuolema on pysäyttänyt monet ja häntä jää kaipaamaan lukuisat ystävät ja läheiset
Sosiaalinen media on täyttynyt tänään sydäntäsärkevistä julkaisuista. Kirjailijaa ovat muistaneet monet julkisuudesta tutut henkilöt mm. laulaja Olavi Uusivirta, Radio Rockin juontaja Harri Moisio, taiteilija Herra Ylppö, juontaja Christoffer Strandberg sekä näyttelijä Krista Kosonen.
Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta jokaisen uutisen yhteydessä edesmenneestä kirjailijasta on teksti itsetuhoisuuteen liittyen sekä yhteystiedot, minne voi soittaa, jos kyseisiä tuntemuksia tulee.
Ex-kihlattu Rita Behm peruu keikkansa
Surun murtama Behm oli Liukkosen ex-kihlattu, hän julkaisi tänään Instagram-tililleen riipaisevan kirjoituksen Liukkosesta. Naisartistin piti esiintyä torstaina 6. heinäkuuta Kuopiossa Wine Festivalilla, mutta perui keikkansa.