Love Island Suomen käänteet

Love Island Suomen uusinta kautta on kulunut melkein kaksi viikkoa, eikä silmään pistävää draamaa tai rakkautta hirveästi ole ollut katsojille nähtävissä.

Satunnaista kiinnostusta ristiin rastiin kyllä ollut, mutta tyssännyt kuin seinään. Sanoisin tällä hetkellä yhden parin olevan tosissaan ja menossa hyvään suuntaan. Ennen rakkauden saarelta poistettua yhtä komistusta, ”vakituisia” pareja oli kaksi. Muuten saarella poukkoillaan ihmisestä toiseen, esimerkiksi tamperelainen Joonas, 28, on kerennyt osoittamaan kiinnostustaan jo useampaan kaunottareen villalla.

Saarelaisten käytössä ovat myös puhelimet, heidän itse ottamia kuviaan löytyy Love Island Suomen Instagram-tililtä.

Mikkelistä kotoisin oleva 27-vuotias Ali jätti vantaalaisen Isabellan, 20, torstain jaksossa itkemään ikävää, kun mies pakkasi tavaransa tuotannon päätöksestä. Ali poistettiin rakkauden saarelta useamman vuoden takaisen hölmöilyn takia, pahoinpitelystä saamansa tuomion vuoksi – löytääkö Isabella uuden rakkauden vai rikkooko pieni ihastus Alia kohtaan naisen sydämen ja pilaa matkan?

Niko, 25, Kuopiosta ja Josefiina, 23, Helsingistä ovat löytäneet toisensa rakkauden lomalla. He löysivät toisensa jo alussa ja siitä asti ovat pitäneet yhtä, suhde on alkanut myös syventyä. Niko kertoi aiemmin tällä viikolla muille miehille olleensa todella avoin menneisyydestään ja siitä, kuinka on juuri ulkomaailmassa ollut ihastunut, lähtenyt kesken sen jutun villalle etsimään loppu elämänsä naista – Josefiina on näyttänyt ottaneen tilanteen hyvin, ainakaan merkkejä huonommasta ilmapiiristä ei ole ilmoilla, vielä.

Aiemmin mainitsemien nimien lisäksi saaren alkuperäis-sinkkuja ovat tamperelainen Elviira, 24, ja helsinkiläinen Samu, 27. He viihtyvät hyvin yhdessä ja olivat todella innoissaan saadessaan toisensa virallisesti parikseen. Tilanne on joltain osin hämmentävä, sillä Samu on antanut osviittaa, ettei hänellä ole kuin kaverillisia tuntemuksia nuorta naista kohtaan. Muita alkuperäisiä sinkkuja ovat 30-vuotias Tiila, 27-vuotias Paulus sekä jo saarelta tippunut Helsinkiläinen Mona, 24. Pakkaa sekoittamaan tulleita uusia sinkkuja ovat Eemil, 24 ja Vili, 21, jotka astelivat villalle yhdessä, samoihin aikoihin taloon tuli myös tuoretta naiskauneutta Sofian, 22, astellessa rakkauden saarelle. Tällä viikolla uusia kasvoja olivat Maria, 21 ja Mikaela, 27, sekä Ville, 29. Treffejä on ollut ja kipinän tunnetta useimpien välillä, mutta vakituisia pareja näistä ei oikeastaan ole syntynyt.

Tiilan valitsi viimeisimmissä parien valinnassa uusin saarelainen Ville, uusi adonis on kuitenkin iskenyt silmänsä myös Sofiaan. Paulus valitsi uuden tulokkaan Marian, heräsi kuitenkin epäilys naisen rehellisyydestä valinnan jälkeen, kun häntä ei enää Paulus oikein kiinnostanutkaan, kieroa siis – sen seurauksena tippui Mona. Paulus kertoi myöhemmin poikien jutellessa, että olisi valinnut toisin, jos olisi tiennyt Marian käyttäytyneen mukavasti häntä kohtaan vain valintaan asti. Joonas iski silmänsä myös Mariaan ja pyöritti häntä samaan aikaan ollessaan samanlainen käytökseltään Sofiaa kohtaan – Sofia ja Joonas laittoivat pillit pussiin. Eemil valitsi Mikaelan, mutta Paulus on myös kiinnostunut naisesta. Sekavaa, eikö? Tuleeko tällä kaudella samanlaisia rakkaustarinoita kuin viime kausilla Suomen tai muiden maiden ohjelmassa, tällä hetkellä tuntuu, että ei.

Saarelta on kuluneiden päivien aikana poistunut myös ensimmäiset ilman rakkauden löytämistä. Valkeakoskelainen Vili poistui villalta ensimmäisessä parien valinnassa, toiseksi saarelta joutui poistumaan paljon hyvää energiaa ympärilleen luonut Mona. Aiemmin mainitsemieni asioiden seurauksena myös Ali on jättänyt saaren taakseen.

Viimeksi tippuneen Monan muistelua ohjelman Instagram-tilillä.

Innokkaana jäämme siis seuraamaan rakkauden saaren uusia käänteitä ja tarinoita, joita ihmiset yhdessä luovat. Kuka rakastuu seuraavaksi, kuka lähtee kotiin tyhjin käsin?

Love Island Suomi maanantaista lauantaihin klo 20 MTV Katsomossa ja C Moressa, sekä klo 22.35 MTV3:lla.

Edullisesti matkalle - lentäen

0 kommenttia artikkeliin ”Love Island Suomen käänteet”

  1. Päivitysilmoitus: Outlet-myymälät

Vastaa