Love Island Suomi, voittajapari jo paljastunut ennen finaalia? ”Pitää paikkansa” – tuottaja

Love Island Suomen finaali nähdään torstaina klo 20 alkaen, ohjelman sovelluksessa oli kuitenkin suuntaa antava paljastus voittajasuosikista – voittajien valinta on katsojien käsissä, äänestys onnistuu ohjelman omalla sovelluksella keskiviikko iltaan asti.

Voittajapariäänestys alkoi maanantaina jakson esityksen jälkeen ja jatkuu keskiviikko iltaan asti, osa ohjeman faneista sekä äänestykseen osallistujista sai kuitenkin sovelluksen äänestystilanteessa vihjeen siitä, kuka pareista voisi olla voittajapari, suosionsa takia. Finaaliviikolle selvisivät parit Ilari ja Isabella, Sonja ja Samu, Josefiina ja Niko sekä Elviira ja Paulus – sovelluksessa oli hetken aikaa näkyvillä, kuinka paljon kukin pari on saanut ääniä. Yhden fanin lähettämästä kuvasta käy ilmi, että Elviira ja Paulus ovat keränneet alle tunnin sisään jo yli 1100 ääntä, muut parit muutamia satasia tai kymmeniä ääniä. Tilanne on kuitenkin todennäköisesti muuttunut.

Tuottaja kommentoi asiaa

Ohjelman vastaava tuottaja Heidi Manu vahvisti tilanteen, kyseinen virhe oli katsojien nähtävillä 35 minuuttia. Kyseessä oli ollut yhdistelmä teknistä haastetta sekä inhimillistä virhettä, tuottajan sanoin – virhe oli huomattu heti äänestyksen alkaessa ja sitä oli alettu korjaamaan heti. Yhtäkään virheen aikana annetuista äänistä ei ole kadonnut tai poistettu, virheen korjaamisen jälkeen äänestys on jatkunut normaalisti jo mukana olleiden äänien kanssa. Kaikki äänet ovat siis lopullisessa tuloksessa mukana ja vaikuttaa siihen normaalilla tavalla.

Love Island Suomen finaalilähetys MTV Katsomossa ja C Moressa torstaina klo 20 alkaen, MTV3-kanavalla klo 22.35 alkaen.

Edullisesti matkalle - lentäen

0 kommenttia artikkeliin ”Love Island Suomi, voittajapari jo paljastunut ennen finaalia? ”Pitää paikkansa” – tuottaja”

Vastaa