Suomen rahapelimarkkinoilla tapahtuu tällä hetkellä enemmän ja nopeammin kuin moneen vuosikymmeneen. Valtio-omisteisen Veikkauksen monopolia ollaan purkamassa ja Suomessa ollaan siirtymässä avoimeen lisenssimarkkinaan. Tämä tarkoittaa, että jatkossa myös ulkomaiset kasinot voisivat laillisesti markkinoida palveluitaan suomalaisille pelaajille.
Kuhinaa on syntynyt pelkästään jo siitä, että toimenpiteisiin yksinoikeusjärjestelmän purkamiseksi on ryhdytty. Tämä tuli alalle täytenä yllätyksenä, sillä Veikkauksen monopolista on pyritty pitämään kiinni kynsin ja hampaina.
Kokonaisuudesta tekee vielä entistä sekavamman se, että vasta juuri ennen päätöstä lisenssijärjestelmään siirtymisestä Suomessa ryhdyttiin toimenpiteisiin monopolijärjestelmän vahvistamiseksi. Merkittävimpänä toimenpiteenä otettiin käyttöön rahansiirtojen estot ulkomaisille nettikasinoille.
Tässä artikkelissa käymme läpi sekavaa kokonaisuutta sekä hallituksen, kasinoyhtiöiden sekä pelaajien näkökulmasta.
Pääministeri Orpo haluaa kiirehtiä lisenssijärjestelmään siirtymistä
Suomen isoista poliittisista puolueista Kokoomus on ollut etunenässä edistämässä lisenssijärjestelmään siirtymistä. Kokoomuksen johdolla muutoksen valmistelu on siirretty virkamiestasolta ministeriohjaukseen, tarkemmin hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan pöydälle.
Pääministeri Orpon johdolla Kokoomus ei ole toistaiseksi ollut lainkaan tyytyväinen lakiuudistuksen edistymiseen. Liian verkkaisen tahdin lisäksi Kokoomus ei ole tyytyväinen niihin ehtoihin, joiden varaan rahapelaamisen lisenssijärjestelmää ollaan tällä näöllä rakentamassa.
Toistaiseksi asiaa on valmisteltu sisäministeriön valtiosihteeri Juha Marteliuksen ohjauksella. Martelius on kiistänyt Kokoomuksen syytökset lain valmistelussa. Martelius on kertonut aikataulun olleen jo valmiiksi tiukka ja valmisteluryhmän tehneen töitä hiki hatussa.
Tyytymättömyytensä on tuonut ilmi myös Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski. Nummikoski on esittänyt huolensa siitä, että uudesta systeemistä ollaan tekemässä liian tiukka eikä se tämän vuoksi innosta ulkomaisia toimijoita hakemaan virallista toimintalisenssiä.
Kukaan ei edelleen tiedä mitä tuleman pitää
Kuten edeltä käy ilmi, ei kellään tällä hetkellä ole tarkkaa tietoa mitä tuleman pitää. Toistaiseksi keskustelut on käyty virkamiestasolla lähinnä suljettujen ovien takana. Martelius on kertonut, että virkamiestasolla on ilmoille heitelty erilaisia malleja, mutta mitään ei ole vielä virallisesti linjattu.
Lisenssistä on kirjoitettu laajasti sekä spekuloitu millainen se voisi mahdollisesti olla, mutta mitään ei ole sovittu.
Toistaiseksi tiedossa on ollut vain, että uuteen avoimeen lisenssijärjestelmään on tarkoitus siirtyä vuonna 2026. Tällöin Veikkauksen monopoli jäisi historiaan ja ulkomaiset toimijat voisivat hakea Suomen pelilisenssin tarjotakseen uhkapelejä suomalaisille pelaajille.
Julkisuudessa on kuitenkin esitetty myös epäilyksiä, ettei uusi laki kaikkine toimintoineen tule millään valmiiksi vuoteen 2026 mennessä. Moni alan ammattilainen on epäillyt uudistuksen viivästyvän ainakin vuodelle 2027.
Uuden lainsäädännön sisältö on vielä täysi mysteeri. Suomelle tyypilliseen tapaan konsensus odotuksissa on, että rajoitukset erityisesti mainonnan sekä pelirajoitusten osalta tulevat olemaan tiukkoja
Betsson kinastelee poliisihallituksen kanssa
Siinä missä kirveitä heitellään valtakunnan politiikan päänäyttämöllä, käydään rahapelisotaa myös monella muulla tasolla. Näyttävimmin esillä on ollut poliisihallituksen silmätikuksi joutunut ruotsalainen rahapeliyhtiö Betsson, jolle on asetettu 2.4 miljoonan euron uhkasakko.
Betssonin on syytetty markkinoineen uhkapelejään Suomessa ja suomalaisille. Betssonilla on lukuisia rahapelisivustoja, joiden voi ainakin poliisihallituksen mielestä tulkita olevan suoraan suomalaispelaajille suunnattuja.
Estääkseen suomalaisten pelaamisen poliisihallitus on asettanut Betssonin kasinoille maksuliikenne-estoja eli kansankielellä maksublokkeja. Käytännössä tämä tarkoittaa, että suomalaiset pankit ovat velvoitettuja estämään suomalaisten rahansiirrot BML Groupin tileille.
Betsson ei ole purematta niellyt sitä vastaan aloitettuja toimenpiteitä. Betsson valitti ensin päätösestä hallinto-oikeuteen, joka kuitenkin hylkäsi valituksen. Nyt Betsson on mitä ilmeisimmin alkanut siirtää pelisivustoja toiselle yritykselle, joka ei ole ainakaan vielä poliisihallituksen maksuestojen listalla.
Maksublokit – yhtä tyhjän kanssa?
Rahansiirtojen estot ovat kaikkiaan mielenkiintoinen oma lusikkansa rahapelisopassa. Maksublokkien tarkoitus on, että kotimaiset pankit voisivat estää suomalaispelaajien rahansiirtoja sellaisille ulkomaisille rahapelisivustoille, jotka Suomen poliisihallitus on nostanut niin sanotulle mustalle listalleen.
Rahansiirtojen estämiseen päädyttiin ryhtyä pari vuotta sitten, kun Suomessa vielä haluttiin pitää tiukasti kiinni Veikkauksen monopolista. Rahansiirtojen estoja oli puolustamassa muun muassa samainen Veikkauksen Velipekka Nummikoski, joka nyt lobbaa monopolijärjestelmän purkamisen puolesta.
Sotaa käydäänkin tällä hetkellä todella useammalla rintamalla: samaan aikaan toisaalla ollaan pikavauhtia purkamassa Veikkauksen monopolia, kun Poliisihallituksen konttorilla isketään kaikin voimin Veikkauksen aseman takaamiseksi tarkoitetuin toimenpitein.
Moni rahapeliyhtiö on odotuskannalla
Koska tilanne tällä hetkellä on kertakaikkisen sekava, on moni isompi rahapeliyhtiö päättänyt jäädä seuraamaan tilannetta sivusta. Suurista toimijoista esimerkiksi Kindred Group sekä ComeOn ovat päättäneet odotella kaikessa hiljaisuudessa tilanteen selkiämistä.
Suomi on mielenkiintoinen ja arvokas markkina monille isoille yhtiöille ja esimerkiksi Kindred Groupille Suomi on perinteisesti ollut varsin tärkeä maantieteellinen markkina. Nämä yhtiöt eivät halua joutua viranomaisten kanssa ongelmiin varmistaakseen tulevan lisenssin ja sitä myötä oman osuutensa Suomen arvokkaasta markkinasta.
Täysin hiljaisuudessa yhtiöt eivät kuitenkaan odottele. Esimerkiksi Kindred Groupin toimitusjohtaja on avoimesti ottanut mediassa kantaa siihen, mitä Suomen uudessa lisenssijärjestelmässä olisi hänen mielestään tärkeää ottaa huomioon.
Kasinoilla pelaaminen suositumpaa kuin koskaan
Tällä hetkellä ainut varma asia nettikasinopelaamisen saralla on, että kasinopelaaminen on Suomessa suositumpaa kuin koskaan aikaisemmin. Tämä on luonnollisesti myös kiivaan keskustelun taustalla: kasinopelit ovat iso markkina ja toiminnan sääntelyn suhteen on oltava tarkkana.
Nettikasinoilla pelaamisen suosio räjähti viimeistään siinä vaiheessa, kun markkinoille alettiin julkaista uusia pikakasinoita ilman rekisteröitymistä. Näillä helppokäyttöisillä kasinoilla suomalaispelaajien on mahdollista pelata nopeasti vain pankkitunnuksiaan käyttäen.
Nettikasinopelaamisen kasvaneeseen suosioon on myös monta muuta syytä. Älylaitteet ja langattomat verkkoyhteydet ovat tuoneet kasinopelit kaikkialle ja kaikkien ulottuville. Kasinopelaaminen ja vedonlyönti on myös sosiaalisesti hyväksytympää kuin aikaisemmin.
Oma tekijänsä on myös, että Veikkauksen pelien pelaaminen on viime vuonna tehty hankalammaksi. Hajasijoitettujen pelikoneiden suosio on ollut jo useamman vuoden laskusuunnassa ja pakollinen tunnistautuminen vähensi niiden suosiota entisestään.
Kasinopelaaminen itsessään ei ole suomalaisille uusi harrastus: mitattuna euroissa per henkilö suomalaiset ovat olleet maailman aktiivisinta pelikansaa jo pitkään.