Suomalainen artisti Paula Koivuniemi, 76, on jättänyt esiintymislavat taakseen aikoja sitten, samalla myös julkisuuden – haastatteluja ei ole iskelmää laulavalta naiselta nähty.
Legendaarinen säveltäjä ja musiikintuottaja Ilkka ”Ile” Vainio on julkaissut sosiaaliseen mediaansa yhteiskuvan Paulan kanssa. Heidät oltiin nähty viettämässä aurinkoista kesäpäivää Helsingissä, Kauppatorilla ja Esplanadilla. Myös toinen julkaistu kuva Vainion somessa kertoo, kuinka mukavaa heillä oli yhdessä, kun mukaan joukkoon astui myös Aira Samulin.
Viime vuonna Paula oli paljastunut keikkapäivien olleen jo takana päin, hän oli kuitenkin käynyt piipahtamassa itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla vielä viime joulukuussa. Sen jälkeen tämä on ensimmäinen kerta julkisuudessa. Paula tunnetaan useista hiteistään, kuten Kun kuuntelen Tomppaa, Perhonen ja Kuka pelkää Paulaa.
Helsingin kauppatorilla järjestettiin kaupunkitanssit, joissa joukko oli yhdessä mukana viettämässä mukavia hetkiä, myös Jorma Uotisen lauluesitystä oltiin ihasteltu koko porukan voimin.