Pihla Viitala muistelee Hollywood-roolia

Pihla Viitala, 41, oli yksi vuonna 2013 ilmestyneen Hannu ja Kerttu: Noitajahti-elokuvan tähdistä, vastanäyttelijänsä oli tuttu Hollywood-näyttelijä Jeremy Renner.

Näyttelijätär Pihla Viitala on menestynyt kotimaassa, mutta myös kansainvälisesti. Ympäri maailmaa asunut tähti pääsi Hollywoodin makuun vuonna 2013 ilmestyneen Hannu ja Kerttu: Noitajahti-elokuvan ansiosta.

Elokuvassa Pihlan vastanäyttelijä oli Marvel-leffojenkin Hawkeye-sankarina tuttu Jeremy Renner, 53 vuotta. Pihla ja Jeremy tapasivat ensimmäisen kerran Hannun ja Kertun koekuvauksissa Los Angelesissa, ja heidän yhteytensä toimi saman tien.

– Jeremy on oikea herrasmies ja todella hauska. Emme ole hirveästi pitäneet yhteyttä, mutta näemme, kun käyn Los Angelesissa, Pihla kertoi.

Heistä tulikin yllättävän läheisiä, sillä Jeremy joutui vuosi sitten ikävään tapaturmaan. Oli tammikuun ensimmäinen päivä vuonna 2023 ja hän jäi lumiauran alle, häneltä murtui yli 30 luuta. Hän oli päiviä kriittisessä tilassa, eikä hänen kuntoutuminen ollut varmaa. Tapahtuneesta on kulunut yli vuosi ja Jeremy on jälleen täysissä voimissaan.

– Olin hyvin huolissani hänestä, ja laittelimme viestejä. Se oli järkyttävää, Pihla kertoo.

Musikaalisuutta ja satumaisia hetkiä

Musikaaliselta tähdeltä ilmestyi äskettäin myös uusi single-kappale Wait. Pihla muistelee Jeremyn olleen musikaalinen jo yli 10 vuoden takaisissa leffakuvauksissa.

– Hän tykkäsi silloin soittaa pianoa. Hänen hotellihuoneessaan pidettiin aina välillä juhlia, ja en tiedä, oliko hän raahannut pianon sinne, vai oliko se siellä valmiiksi, mutta siellä hän soitteli, Pihla kertoo.

Hannun ja Kertun kuvauksissa Pihla pääsi elämään todellisia satuhetkiä keskellä Saksaa ja kaunista luontoa. Projekti oli monella tapaa kuin satua, löytyi ystävyyden lisäksi myös aitoa rakkautta ihan oikeaan elämään.

– Muistan, kun olimme kuvaamassa aivan satumaisessa metsässä kauempana Berliinistä. Meillä oli Jeremyn kanssa roolivaatteet päällä ja peruukit päässä, ja molemmilla neljän tunnin tauko. Kysyimme, saammeko mennä ratsastamaan hevosilla. Menimme kahdestaan ratsastamaan metsään ja muistan miettineeni, miten absurdia se kaikki oli, hän muistelee.

– Tapahtuihan sekin, että tapasin kuvauksissa mieheni. Se oli tosi hyvä projekti! Pihla nauraa.

Pihlan nykyinen puoliso Alexander Schimpf työskenteli elokuvassa autonkuljettajana, he rakastuivat kuvauksissa ja nykyään heillä on kaksi lasta yhdessä.

– Vaikka itse leffa on tehty ehkä teini-ikäisille pojille enkä ole itse kohderyhmää, se oli monella tapaa käänteentekevä kokemus. Olen iloinen, että sain kokea sen.

Edullisesti matkalle - lentäen

Vastaa