PMMP tulee taas, vielä kerran – muistatko vielä Rusketusraidat?

Paula Vesala ja Mira Luoti palaavat yhdessä nimellä PMMP – vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin mukaan mahtuva PMMP tekee varsin odotetun paluun ensi kesänä 2024 esiintyessään Olympiastadionilla Helsingissä lauantaina 24. elokuuta.

Osaatko ulkoa PMMP:n kappaleet – testaa tästä!

Suosionsa huipulla ollut yhtye lopetti juuri huipulla ja ilmoitti lopettavansa toukokuun 13. päivä vuonna 2013 – kuulemma ainakin toistaiseksi. Nyt he palaavat takaisin. PMMP oli suomalainen pop-rock-yhtye. Yhtyeen keulahahmot olivat laulajat sekä ystävykset Paula Vesala ja Mira Luoti, jotka myös sanoitti itse yhtyeen kappaleet. Yhtyeen säveltäjänä ja tuottajana toimi Jori Sjöroos. Yhtyeen levyjä on myyty yli 370 000 kappaletta.

Yhtye perusti myös Instagram-tilin – Stadionkonsertin liput tulevat myyntiin 18. syyskuuta kello 9. Ennakkoliput ovat myynnissä jo nyt. Lippujen hinnat alkaen 49,90 euroa.

PMMP ilmoitti stadionilla järjestettävästä keikastaan aikaisin tänä aamuna, yhtyeen paluukeikka nähdään Helsingin Olympiastadionilla ensi kesänä, elokuussa 24. päivä – paluu musiikin pariin duona eikä soolona. Kaksikko oli tänään maanantaina vieraana Radio Suomipopin aamun lähetyksessä, jossa esittivät kappaleen Rusketusraidat, joka oli yhtyeen yksi isoimpia hittejä.

PMMP-yhtye perustettiin vuonna 2003. Yhtyeen suurimpia hittejä ovat muun muassa Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Yhtye teki viimeiset keikkansa vuonna 2013 Helsingin jäähallissa, jonka jälkeen he eivät esiintyneet yhdessä julkisesti.

Esiintyi yhdessä Vain elämää-ohjelmassa – katso video

PMMP kokoontui tänä vuonna yhteen Paulan 40-vuotissyntymäpäivillä, missä he esiintyivät yhdessä, kun joku heitti ilmoille, pitäisikö yhtyeen tehdä yksi stadionkeikka.

– Yllätettiin Paula muun bändin kanssa hänen 40-vuotissynttäreillään. Vedettiin kolme PMMP-kappaletta ekaa kertaa sitten lopettamisen. Oli jotenkin ihan sairaan hauskaa yhtäkkiä palata siihen musaan ja yleisökin räjähti aivan pähkinöiksi, PMMP:n basisti Juho Vehmanen kertoo.

– Luultavasti joku haluaa kuulla näitä kappaleita vielä kerran, rumpali Heikki Kytölä sanoo.

– Puhuttiin sitten illan aikana puolittain vitsillä siinä juhlahumussa, että olisi nastaa tehdä vielä joku keikkakin yhdessä. Siitä sitten lähti käyntiin tapahtumaketju, joka huipentuu ensi vuonna Stadikalle.

– Tajuttiin, että PMMP:n musiikki merkitsee yhä paljon monelle ihmiselle ja kyllä me myös itse edelleen rakastamme niitä biisejä. Ja meille oli myös tullut ikävä toisiamme, Mira lisää vielä.

PMMP – Lautturi

Ilmoitus paluusta ilolla vastaan, muidenkin julkkisten piireissä

– JEEEEEEE!!!!!, Sanni kommentoi.

– Vahvaa toimintaa ja ilosanomaa! Tämä on nähtävä, kesän kovimpia hetkiä, Ilkka Vainio kirjoittaa.

– Pommi, Antti Tuisku hehkutti emoji-rivin kera.

– Parasta, Maria Veitola kommentoi.

– Olenko edelleen raiderissa? Herra Ylppö miettii.

– Ah, loistavaa, tubettaja Herbalisti kirjoitti.

Bändin paluu sai suorastaan sanattomaksi myös Ellinooran sekä Esko Eerikäisen ja he tyytyivät kommentoimaan PMMP:n paluuta julkaisuun pelkillä emojeilla.

– Vittujee, Anna Puu puolestaan täräytti.

– Ihanaaaa!!!!!! Pakko päästä, tanssija Ansku Bergström kommentoi.

– Wait. What? Kova, Sara Parikka kommentoi.

Edullisesti matkalle - lentäen

0 kommenttia artikkeliin ”PMMP tulee taas, vielä kerran – muistatko vielä Rusketusraidat?”

Vastaa