Yökerhossa nujakka: Stefan Therman ja Sandra Bay ottivat yhteen Helsingin yössä

Kohtalokas sanaharkka päättyi Sandran poistamiseen ravintolasta – yökerhossa Helsingissä alkoi liikemiehen ja aikuisviihdetähden nujakka, joka päättyi Sandran poistamiseen paikan päältä. Stefan Therman on kohuista tunnettu liikemies ja etenkin tällaisista kohtauksista tuttu.

Liikemies Stefan Thermanin ja aikuisviihdetähti Sandra Bayn välille tuli Helsinkiläisessä ravintolassa sanaharkkaa, mikä johti nujakkaan sekä Sandran poistamiseen yökerhon tiloista. Sandra oli viettänyt aikaa Erottaja-baarissa ja istuskellut tuntemattoman miespuolisen henkilön seurassa, jossain vaiheessa iltaa hän kömpi istumaan miehen syliin, tarkemmin ottaen polvelle. Yhtäkkiä ja täysin yllättäen, baariin oli astellut naiselle jo entuudestaan tuttu mies. Liikemies Stefan käveli Sandran luokse, jonka jälkeen kaksikko halasi toisiaan pitkään ja lämpimästi.

Hetken keskusteltuaan Sandra ja Stefan joutuivat kuitenkin yllättävään sanaharkkaan keskenään. Silminnäkijöiden mukaan Sandra oli pyytänyt Stefania maksamaan velkansa takaisin ja niin riita oli alkanut, kun huutamista täynnä ollut riita ei loppunut, Sandran seurassa aikaisemmin viihtynyt mies oli siirtynyt tilanteesta jo sivummalle.

Onlyfans-tähti Crista avoimena raskaudestaan – lue tästä

– Jossain vaiheessa Stefan ryhtyi huutamaan portsarille, kuinka Sandra oli vetänyt häntä turpaan, silminnäkijä muistelee ja kertoo julkisuuteen.

Tilanne oli herättänyt paljon huomiota useissa baarin asiakkaissa – lopulta, kun tilanne ei rauhoittunut, joutuivat järjestyksenvalvojat poistamaan Sandran yökerhon tiloista ulkopuolelle.

Sandra villitsi NHL-tähdet – lue lisää tästä

Vuoden alussa asiat olivat vielä rauhallisesti ja hyvin, kun Sandra myönsi löytäneensä yhteyden Stefanin kanssa. Tuolloin nainen vielä vakuutti, ettei kaksikon välillä ollut kaveruutta enempää.

– Olemme tutustuneet yhteisen ystävän menehtymisen myötä. Stefu on minulle uusi tuttavuus. Olemme hyviä ystäviä, Sandra kertoi hymyillen.

Nyt jo kaksikon välillä on kuitenkin jonkinlaista kärhämää.

Edullisesti matkalle - lentäen

0 kommenttia artikkeliin ”Yökerhossa nujakka: Stefan Therman ja Sandra Bay ottivat yhteen Helsingin yössä”

Vastaa