TVmatsit.com antaa ohjeita jääkiekon katseluun

Jääkiekko on ehdottomasti Suomen yksi suosituimmista urheilulajeista, jota monet seuraavat mielellään aina kisojen ollessa käynnissä. Otteluita pääsee tänä päivänä seuraamaan jo monilta eri kanavilta, joten niitä on melkein mahdoton olla näkemättä. C More ja MTV ovat jo pitkään olleet se tv-kanava, joka on näyttänyt kiinnostavimmat ottelut, mutta suoratoistopalveluiden myötä jääkiekkoa voi katsoa myös muualta, kuten Viasatin tai Telian palveluista. 

Kanavatarjonta vaihtelee otteluittain, sillä esimerkiksi SM-liigan ottelut ovat näkyneet  Telialla, MTV3-kanavalla, C Morella, Sub-kanavalla sekä Dplayssa vuoteen 2024 saakka. Viaplay ja Viasat puolestaan ovat tarjonneet ulkomaalaisia otteluita, kuten NHL ja KHL. Myös MM-otteluiden oikeudet siirtyivät Viasatille vuodesta 2024 lähtien.

Jos tuntuu, että jääkiekko-ottelun oikea kanava on haastava löytää muutosten myötä, niin katso tv-kanava ja aika kaikille jääkiekolle suunnattuille otteluille TVmatsit-sivustolta. Tämä sivusto tarjoaa kattavat kanavatiedot eri otteluista, jolloin on helppo pysyä mukana ja olla missaamatta omaa suosikkiottelua.

SM-Liiga pudotuspelit – Kuka voittaa?

Kausi 2024-2025 on itseasiassa Liigan 50-vuotisjuhlakausi. Muutoksia on ollut niin joukkueissa kuin lohkoissakin. Viimeisen muutaman vuoden ajan joukkueiden määrä on ollut sama, mutta nyt mukaan on päässyt myös Kiekko-Espoo. Tällä kaudella lohkoja on käytössä tutun viiden sijaan vain neljä. 

Lisäksi tällä kaudella runkosarjan kaksi viimeistä joukkuetta osallistuvat keskenään payout-sarjaan, joka pelataan paras seitsemästä -muodossa. Sarjan voittaja jatkaa suoraan Liigassa, ja häviäjä puolestaan pelaa Mestiksen voittajaa vastaan. Kyseessä on karsintasarja, jossa haetaan parasta seitsemästä. 

Tuoreimpia SM-liigan uutisia katsoessa voi huomata, että otteluissa on todella sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Runkosarjan lähestyessä loppua huolta aiheuttivat pelaajien rasitus ja siitä palautuminen, ja uutisten mukaan runkosarjan loppukaava onkin aiheuttanut kiivasta keskustelua. Itse SM-liigan ottelut ovat myös aiheuttaneet paljon uutisotsikoita, sillä erilaisia käänteitä on sattunut ja tapahtunut enemmänkin.

Viime kauden hallitseva mestari on Tappara, joka voitti Pelicansin finaaleissa. Huhtikuun alussa jatkettiin SM-liigan puolivälieriä, jolloin yksikään joukkue ei ollut edennyt mitalipeleihin. HIFKillä ja Tapparalla on ollut tiukka tilanne vaikka molemmat ovat selkeästi kauden suosikkeja. Pelicans sai äskettäin vastaansa Jokerin ja ottelu päättyi Pelicansin hyväksi, mikä taas aiheutti katkeran häviön Jokerille. Runkosarjalla puolestaan Lukko sai itselleen napattua ykkössijan. 

Vedonlyöntien mukaan Tappara olisi tälläkin kaudella voittajasuosikki, joka johtaa melko suurellakin erolla muita joukkueita. Muita vahvoja suosikkeja ovat Kärpät, Ilves sekä HIFK. Tässä vaiheessa on vielä vaikea ennustaa miten jääkiekon SM-liigassa tulee lopulta käymään. Jännitystä todennäköisesti ei kuitenkaan jää loppuotteluista puuttumaan.

Voiko Alexander Barkov johtaa Florida Panthersin toiseen Stanley Cupiin?

Florida Panthersin riveissä on tapahtunut useita muutoksia sen jälkeen, kun he voittivat edellisen Stanley Cupin. Keskeisimpiä lähtijöitä ovat olleet Brandon Montour ja Oliver Ekman-Larsson. Tästä huolimatta joukkue onnistui pitämään ydinpelaajansa, eikä näiden kahden pelaajan lähdöllä ole vaikutusta puolustukseen. Lisäksi joukkue on tehnyt joitakin syvyyslisäyksiä, jotta voisi luoda paremman tasapainon. Esimerkiksi Jesper Boqvist ja A.J. Greer siirrettiin vahvistamaan kuuden alimman hyökkääjän tiimiä, kun taas puolestaan Adam Boqvist ja Nate Schmidt vahvistavat sinistä linjaa. 

Välilauden isoin kysymysmerkki on ollut varamaalivahdin rooli, johon vaihtoehtoina ovat Spencer Knight ja Chris Driedger. Molemmilla on puolensa, sillä Knightia on pidetty maalisarjan tulevaisuutena, kun taas Driedger on enemmän tasaisen ja veteraaniläsnäolon vaihtoehto. 

Florida Panthers lähtee kaudelle eliittiytimellä, johon kuuluvat Aleksander Barkov, Matthew Tkachuk sekä Sam Reinhart. Paineet ovat kovat, mutta Panthersilla on kokemusta, kykyä sekä valmennusta vastata tiukkaan haasteeseen.

Kuinka suuret ovat Suomen mahdollisuudet voittaa jääkiekon maailmanmestaruus vuonna 2025?

Vuoden 2025 maailmanmestaruudesta käydään kovaa taistoa ja se näkyy myös tämän hetken vedonlyöntitilastoissa. Ennakkosuosikin paikan on vienyt Kanada, jolla on ollut vaihteleva menestys aikaisemmin. MM-kisojen finaaliin se on päässyt nyt neljästi peräkkäin ja vieläpä voittanutkin kahdesti. Kovimmaksi kilpakumppaniksi on noussut Suomi, joka on kieltämättä tehnyt yllätysnousun Kanadan rinnalle. 

Kanada, Suomi ja Ruotsi ovat tällä hetkellä vedonlyöntitilastojen kärjessä. Suomella on ollut hyvää menestystä kisoissa, ainakin sen puolesta, että se on onnistuneesti pistänyt kampoihin useammalle eri maalle. Kultaakin se on saanut neljästi. Tässä kohtaa on vielä hyvin vaikea sanoa miten MM-kisojen kanssa tulee käymään, mutta Suomella on silti vahva mahdollisuus maailmanmestaruuden voittajaksi vuonna 2025. 

<(div>
<(div>

Vastaa