Rahapelialalla sattuu ja tapahtuu. Ihan yhtä aktiivista ei uutisointi ja juoruaminen ole kuin vaikkapa monen maan kuninkaallisissa hoveissa, mutta silti kiinnostavia käänteitä riittää ainakin vuositasolla ihan mukavasti.
Tähän artikkeliin olemme listanneet muutamia lyhyitä uutispaloja, jotka liittyvät suomalaiseen rahapelialaan. Olemme pyrkineet ottamaan mukaan useita erilaisia asioita, jotka voivat kiinnostaa lukijoitamme. Pelkän juorutason sijasta mukana on kuitenkin paljon myös faktapohjaista sisältöä.
1. Kotimainen rahapeliala mullistuu pian
Ensimmäiseksi olemme ottaneet sen varmasti kaikkein merkittävimmän uutisen. Suomessa ollaan nimittäin jo vuosikymmenien ajan totuttu siihen, että rahapeliala on täysin sisäänpäinsuuntautunut. Toisin sanottuna ulkomaisilla yrityksillä ei ole ollut lainkaan asiaa markkinoillemme. Sivustolla Britecasino olevilla kasinoilla on saanut pelata kyllä kotimaasta käsin, mutta rajojemme sisälle eivät kyseiset pelipaikat varsinaisesti ole päässeet operoimaan. Näin on ollut itse asiassa jo 1940-luvusta saakka.
Nyt viimeinkin asioihin on tulossa todella merkittävä muutos. Suomen hallitus on nimittäin lyönyt nyrkin pöytään ja päättänyt, että monopolijärjestelmä on aikansa elänyt ja tullaan korvaamaan. Tilalle tulee nettikasinoiden lisenssijärjestelmä, jossa kaikki kukat saavat kukkia ja ulkomaiset toimijatkin hyväksytään mukaan karkeloihin. Tie suomalaiselle markkinalle käy tosin sinivalkoisen maksullisen lisenssin hankkimisen kautta. Suomi saa ulkomailta tulevilta yrityksiltä verotuloja, ja vastapalveluksena ulkomaiset pelipaikat saavat luvan toimia muualtakin kuin vain varjoista.
Uuden kotimaisen rahapelijärjestelmän on määrä tulla käyttöön viimeistään vuoden 2027 alussa. Alun perin puhuttiin jo vuoden 2026 alusta, mutta byrokratia on hidasta ja suunnitelmia lykättiin vuodella eteenpäin. Muutos tulee joka tapauksessa olemaan historiallinen, ja pieniä askelia sitä kohti ollaan jo alettu ottamaan.
2. Pikakasinot laajentavat suosiotaan
Vaikka nettikasinoilla ei tosiaan vielä ole täyttä lupaa toimia läpinäkyvästi maamme markkinoilla, vallitsevat netissä astetta kansainvälisemmät säännöt ja lait. EU:n vapaan liikkuvuuden ja muiden vastaavien ukaasien myötä suomalaiset päättäjät eivät ole pystyneet täysin painamaan ulkomaisia kilpailijoitaan maan alle. Etenkin Maltalla ja Virossa toimivat pikakasinot ovat erittäin suosittuja kotimaisen pelaajakunnan keskuudessa.
Pikakasinot eli pay n play -kasinot ovat kasinoita, jotka ovat poistaneet kasinolla pelaamisesta kaiken ylimääräisen. Niille ei tarvitse itse asiassa edes rekisteröityä, vaan tilin avaaminen onnistuu mutkattomasti suoraan omia pankkitunnuksia käyttämällä. Vahvan tunnistautumisen ja samanaikaisesti tapahtuvan talletuksen jälkeen pelaaminen on välittömästi valmis alkamaan.
Lisäksi pikakasinot poistavat yhtälöstä paperisodan, johon ulkomaisilla kasinoilla ennen jouduttiin tottumaan. Männävuosina kasinoilla piti nimittäin ennen voittojen kotiuttamista suorittaa henkilöllisyyden todistaminen. Tämä tarkoitti, että asiakkaan tuli lähettää kasinolle kansainvälisten KYC-vaatimusten mukaisesti kuva henkilötodistuksesta sekä useista muista dokumenteista. Etenkin vuosituhannen alkupuolella tämä oli raskasta, sillä usein passia tai ajokorttia joutui kuvaamaan melko heikoilla kännykkäkameroilla.
Pikakasinoilla koko henkilöllisyyden todistamisen ruljanssi hoituu jo pelaamisen alussa suoritettavalla vahvalla pankkitunnistautumisella. Voitotkin voidaan näin ollen maksaa asiakkaalle usein jo vain minuuteissa.
3. Ulkomaiset kasinot koreilevat bonuksilla – joista osa on erinomaisia
Mikäli olet pitänyt korvasi auki, olet saattanut kuulla puhuttavan nettikasinoiden bonuksista. Osa bonuspuheesta on todella myönteistä, kun taas toisilla ajatus bonuksista on hyvin synkkä. Kuten juoruissa useinkin, totuus löytyy tässäkin tilanteessa jostakin keskeltä.
Heikoimmillaan kasinobonukset tekevät pelaamisesta monimutkaista ja raskasta, kun saatua bonusrahaa tulee panostaa peleihin lukuisia kertoja ennen kuin se muuttuu oikeaksi rahaksi. Parhaimmillaan jaossa saattaakin sitten olla tarjolla jopa niin sanottuja non-sticky-bonuksia, joissa kierrätystöihin joutuu vasta oikean rahan loputtua tililtä. Non-sticky-bonukset siis ovat kirjaimellisesti bonusta sen sijaan, että ne toisivat mukanaan mitään kielteisiä vaikutuksia.
Asiakkaana sinun kannattaa aina varmistaa, että luet kaikki saatavilla olevat bonussäännöt ennen minkään edun lunastamista. Näin pystyt varmistamaan, että bonuksesi varmasti ovat hyödyksi ja sopivat omiin pelitottumuksiisi. Esimerkiksi korkean panoksen pelaajille korkeatkin panostusvaatimukset voivat olla siedettäviä. Sen sijaan 20 sentin kierrospanoksella kierrätys usein venähtää niin aikaavieväksi, että bonus kannattaa suosiolla jättää lunastamatta.
4. Pelien palautusprosenteissa paikoin suuria eroja
Jokainen nettikasinolta löytyvä kolikkopeli tarjoaa asiakkaalleen omanlaisensa voittotodennäköisyydet. Karkea fakta on, että joistain peleistä voittaa rahaa helpommin tai useammin kuin toisista. Toki erot ovat suhteellisen pieniä ja lyhyellä otannalla myös tavallista kitsaampi peli voi syytää rahaa ulos yllättävänkin hyvällä tahdilla.
Suositeltavaa joka tapauksessa on, että pelaaja-asiakas aina tarkastaa itseään kiinnostavan kolikkopelin palautusprosentin. Sen pystyy yleensä löytämään suoraan kolikkopelin sisältä sen jälkeen, kun peli on otettu auki näytölle. On hieman pelivalmistajasta kiinni, mistä sisäisistä valikoista tiedot palautuksesta (myös RTP; return to player) löytyy.
Joillain nettikasinoilla saattaa olla tutuista peleistä eri palautusprosenttiversioita. Tietyllä kasinolla palautus voi olla esimerkiksi mainion 96 prosentin pinnassa, kun taas toisella kasinolla sama peli palauttaa rahaa ainoastaan noin 87 prosentin keskiarvolla. Kannattaa siis ehdottomasti olla valppaana, jotta ei tule vahingossa välillä pelanneeksi totuttua heikompia masiinoita
Lopuksi
Peliala ei ole niin simppeli kokonaisuus kuin jotkut ehkä saattavat ajatella. Uutisia, juoruja ja tapahtumia piisaa, ja olet nyt saanut lukea neljä varsin erilaista sellaista. Toivottavasti viihdyit katsauksemme parissa hyvin, ja mitä ikinä teetkin, muistathan aina pelata vastuullisesti!