Alkuvuosi 2024: Yllinkyllin viihdevetoja

Musiikki- ja elokuva-alan kilpailugaalojen ystävä, olethan kuulolla, sillä vuoden 2024 ensimmäiselle puoliskolle mahtuu näitä kyseisiä tapahtumia yllin kyllin. Isoista tapahtumista tärkeimmät, Euroviisut, Jussi Gaala, Bafta ja Oscarit, järjestetään kaikki puolen vuoden sisään vuoden alkamisesta.

Kuten tuttua, moni rahapelioperaattori tarjoaa myös kaikkiin isoimpiin tapahtumiin erilaisia viihdevetoja, jotka tarjoavat monelle seuraajalle lisäpanosta jännittämiselle. Vedonlyöjille houkuttelevat vedonvälittäjät tarjoavat perinteisesti koko kattauksen, joten on syytä paneutua tarjontaan ja valita parhaat kertoimet ja miksei myös nopeat kotiutukset. Mutta mistä näissä gaaloissa oikeastaan on kyse ja mikä tärkeintä, ketä kannattaa kannustaa ja miksi?

Bafta eli British Academy Film Awards

Ensimmäisenä vuorossa tänä vuonna oli brittiläinen Bafta-gaala, joka ehdittiinkin jo järjestää sunnuntaina helmikuun 18. päivä Royal Festival Hallissa Lontoossa. Juontajana toimi muun muassa Doctor Whosta ja Good Omensista tuttu brittinäyttelijä David Tennant, joka juonsi gaalan nyt ensimmäistä kertaa.

Vuoden 2023 tärkeimmät palkinnot jaettiin Christopher Nolanin Oppenheimerille (paras elokuva), Jonathan Glazerin The Zone of Interestille (paras brittielokuva), Cillian Murphylle (paras miespääosa, Oppenheimer) ja Emma Stonelle (paras naispääosa, Poor Things).

Bafta-gaala järjestettiin ensimmäisen kerran toukokuussa 1949, joten tapahtumalla on jo pitkä historia kansainvälisten elokuvagaalojen joukossa. Gaalan järjestäjänä toimii järjestö British Academy of Film and television Arts, joka perustettiin vuonna 1947 toimimaan elokuva-alan suunnannäyttäjänä Britannissa. Myöhemmin järjestön vaikutus levisi kuitenkin tavoittamaan myös kansainvälisempää yleisöä, ja Bafta-palkinto onkin yksi tämän hetken arvostetuimmista elokuva-alan palkinnoista.

Oscar-gaala

Vuoden odotetuin elokuvagaala on eittämättä The Academy Awards, eli suomalaisittain Oscar-gaala, sillä siellä jaetaan maailman arvostetuimmat elokuva-alan palkinnot.

Tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10. maaliskuuta Hollywoodin Dolby-teatterissa. Kyseessä on Oscarien 96. palkintogaala, ja tapahtumaa juontaa tänä vuonna Jimmy Kimmel, joka on toiminut gaalan juontajana myös vuosina 2017, 2018 ja 2023.

Ehdokkaat palkintojen saajiksi julkaistiin tammikuun loppupuolella, ja tällä hetkellä keskustelu käykin kiivaana siitä, kuka voittaa gaalan himoituimmat palkinnot.

Parhaan elokuvan palkinnon ennakkosuosikkeja ovat luonnollisesti Oppenheimer, Barbie ja Killers of the Flower Moon. Parhaan miespääosan roolista kamppailevat muun muassa Bradley Cooper (elokuvassa Maestro) ja Cillian Murphy (elokuvassa Oppenheimer) ja parhaan naispääosan roolista taas Lily Gladstone (elokuvassa Killers of the Flower Moon) sekä Emma Stone (elokuvassa Poor Things).

Kertoimien valossa Oppenheimer ja Murphy ovat suursuosikkeja, mutta yllättäjille tarjotaan ehdottoman kovia kertoimia. Tänä vuonna Oscareissa on siis joko varman päälle pelaajan tai suuren riskin sijoittajan markkinat.

Jussi Gaala

Vuoden tunnetuin kotimainen elokuva-alan suurpalkinto jaetaan maaliskuun lopulla, perjantaina 22. päivä Helsingissä. Kyseessä on Jusseille juhlavuosi, sillä gaala täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Tätä juhlistaakseen ovat gaalan järjestäjät ottaneet tänä vuonna käyttöön uuden kategorian, johon myös yleisö pääsee vaikuttamaan – yleisön suosikkinäyttelijän.

Tärkeimmät palkinnot jaetaan tässäkin gaalassa vuoden elokuvalle, vuoden pääosalle ja vuoden ohjaukselle. Jussi-gaala järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1944, mikä tekee siitä Euroopan vanhimman elokuvapalkinnon. Hyvä Suomi! Elokuva-ala on siis kukoistanut maassamme jo pitkään, joten muista tukea myös kotimaista elokuvatuotantoa.

Vedonlyöjän kannalta gaala ei ole se kaikista mielenkiintoisin, mutta kertoimia jaetaan myös sen kohteisiin suurimmilla vedonvälittäjillä.

Euroviisut

Jos viime vuoden tappio Ruotsia vastaan ei enää kirvele liian pahasti, saatat pystyä nauttimaan myös tämän vuoden viisuhuumasta täysin rinnoin. Vuoden 2024 Euroviisut järjestetään 7.–11. toukokuuta Ruotsin Malmössä, kiitos Loreenin viimevuotisen voiton.

Tämänhetkisten tietojen mukaan osallistujamaita tulee olemaan 37, mutta luku saattaa vielä muuttua, sillä kaikki edustajansa valinneet maat eivät ole vielä vahvistaneet osallistumistaan. Pääasiassa syynä on Gazan sota, jonka vuoksi Israelin jättämistä pois kilpailusta on vaadittu laajalti. Tällä hetkellä maan osallistuminen on epävarmaa, mikä näkyy myös tietenkin vedonlyöntikertoimissa.

Suomea edustaa Euroviisuissa UMK-voittaja Windows95man kappaleellaan No Rules. Loistavasta lavaenergiastaan huolimatta artisti ei ole tällä hetkellä ennakkosuosikkien joukossa. Kertoimet muodostuvat ennakkokyseluiden perusteella, ja kolmen kärkenä keikkuvat kirjoitushetkellä Ukraina (a.aloyna & J. Heil – Teresa & Maria), Kroatia (Baby Lasagna – Rim tim tagi dim) ja Italia (Angelina Mango – La noia).

Paljon ehtii kuitenkin muuttua ennen finaalin alkua, joten lisäviihdettä viisuihin saa varmasti kaivettua niin halutessaan.

Edullisesti matkalle - lentäen

Vastaa