Nighwishin entiset artistit Marko Hietanen ja Tarja Turunen nousevat pitkän tauon jälkeen samalle lavalle. Keikka esitetään Savonlinnassa sijaitsevassa Olavinlinnassa elokuun ensimmäisellä viikolla.
Torstaina 8.8 molemmat artistit esittävät omat keikkansa. Esiintymisen aloittaa klo. 19 Marko Hietanen ja klo. 21 konserttia jatkaa Tarja Turunen.
Savonlinnan yhteinen keikka ei tältä erää ainakoiseksi vaan artistit esiintyvät yhdessä lisäksi Sveitsin pratterissa jo heinäkuussa.
Tarja Turusen keikoilla on kuultu enemmänkin Nightwish yhtyeen cover kappaleita. Omaa tuotantoaan Tarja esittää vähemmän. Tulevalla keikalla mahdollisesti tullaan kuulemaan Tarjan esittämänä kappale ”Planet Hell”, jonka alkuperäisessä versiossa solistina toimii myös Marko Hietanen. Näin ollen tulevien yhteiskonserttien aikana olisi mahdollista molempien nousta esiintymään yhdessä nighwishin kappaleita esittäen. Tämän hetkisen tiedon mukaan molemmat kuitenkin esittävät omat konsertit.
Tarja Turunen ero kuuluisasta nightwish yhtyeestä vuonna 2005. Ero oli riitaisa ja Tuomas Holopainen joutui tekemään vaikean päätöksen Tarjan erottamisen suhteen. Uudeksi naissolistiksi valittiin ruotsalainen Anette Olzon. Seitsemän vuoden jälkeen Anette erosi yhtyeestä kesken kiertueen. Hänen seuraajakseen valittiin alankomaalainen Floor Jansen vuonna 2012. Seuraavana vuonna Floor Jansen vahvistettiin nighwishin vakituiseksi solistiksi.
Marko Hietasen eropäätöksen vaikutti voimakkaasti uusien suoratoistopalveluiden epäoikeuden mukaisuus artisteja kohtaan ja hän ilmoitti erostaan vuonna 2021. Marko kritisoi suoratoistopalveluiden musiikin käyttöä ja sitä, kuinka vähän ne korvaavat kuunnellista musiikista artisteille.
Markon kerrotaan treenaavaan vähintään yhtä paljon kuin aiemminkin..
Tarja Turunen ja Marko Hietanen ovat nightwish yhtyeen eron jälkeen toimineet soolo artisteina.
Yksi kommentti artikkeliin ”Nighwishin entiset jäsenet nousevat vielä kerran samalle lavalle”