Sanna Marin julkaisi kuvia ja kikattelua sisältävän videon keväästään

Suomen ex-pääministeri Sanna Marin julkaisi eilen kuvia ja videoita, joista nähdään miten hänen keväänsä on sujunut. Niissä nähdään mm. miten hän on ollut mukana Warnerin kevätjuhlissa, joihin osallistui myös esimerkiksi Mikko Kuustonen.

Sannan keväisissä kuvissa nähdään myös mitä hän on tilannut ravintolassa ruuaksi kuohuviinilasillisen kera. Kevät esiintyy kuvissa myös kevääseen heränneiden puiden muodossa. Sanna on liotellut myös jalkojaan vedessä ja käynyt videon mukaan seikkailemassa köysiradoilla. Videossa kuuluu Sannan kikattelua samalla kun hän liukuu köysiradassa eteenpäin. Näet videon, kun selaat tämän alla olevan upotuksen viimeiseen kohtaan.

Jos upotus ei aukea, avaa se auki tästä.

Näin uutisoitiin Sannan syksyisestä reissusta:

Tässä ovat Sanna Marinin tuoreet kuvat Los Angelesin matkalta – Hollywood-tähti, glamouria ja tuliainen lapselle?

Sanna esitteli kevättalvella myös yritystään:

Sanna Marin yrityksensä julkistamisjuhlissa – mukana uusia ja vanhoja kasvoja

Sannan julkaisua on kommentoitu niin hyvässä kuin pahassa

Vaikka Sannan julkaisussa on vain positiivisia asioita, ei julkaisu ole saanut pelkästään positiivista palautetta. Joku miettii, että eikö 40-vuotiaan pitäisi aloittaa työnteko. Sannalla taitaa olla tässä kuitenkin meneillään vapaapäivä. Joku taas kaipailee Sannaa takaisin edelliseen tehtäväänsä, kun osa taas moittii häntä siitä.

Moni on ottanut tämän julkaisun positiivisella mielellä, ja Sanna on saanut paljon iloisia kevättoivotuksia. Myös hänen tyttärensä Emmalle toivotetaan hyvää kevättä ja kesää:

– Mukavaa kevään jatkoa ja tulevaa kesää sinulle ja Emmalle

– Mahtavaa kevättä Sanna & perhe

Sanna osallistui julkaisun mukaan Warnerin kevätjuhliin

Ensimmäinen Sannan julkaisun kuva kertoo Sannan osallistuneen Warnerin kevätjuhliin. Sannan kevätjuhlakuvassa nähdään mm. Mikko Kuustonen.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Keskiviikkona juhlimme vuotuisia Warnerin kevätjuhlia! 🤩 Ilta oli täynnä huikeiden artistiemme livemusiikkia sekä herkullista ruokaa ja juomaa. 🥳 Kiitos kaikille vieraille ja yhteistyökumppaneille upeasta tapahtumasta!

kerrotaan levy-yhtiö Warnerin Instagram-tilillä

Julkaisun kuvien mukaan paikalla on ollut Sannan ja Mikon lisäksi paljon muitakin julkkiksia, kuten laulaja Ellinoora, laulaja Benjamin Peltonen ja laulaja Pete Parkkonen sekämuotisuunnittelija Katri Niskanen ja tanssinopettaja Marko Keränen.

Edullisesti matkalle - lentäen

Vastaa