Tässä ovat Toni Niemisen lapset: ”Tuore ylioppilas ja tyttärestään ylpeä isä…”

Ex-mäkihyppääjä Toni Nieminen julkaisi ylioppilastyttärestään Kertusta kuvan. Kertulla oli ylioppilasjuhlat ja siellä otettiin kuva hänestä ja ylpeästä isästään Tonista. Kerttu on vaaleahiuksinen kaunotar, joka ei ole kuitenkaan sama Kerttu Nieminen kuin mm. Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa nähty tanssija, joka on Tonin tytärtä Kerttua noin 5 vuotta vanhempi ja kahden lapsen äiti.

Tässä alla on Tonin julkaisu tyttärensä Kertun lakkiaisista.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Tonilla on kaksi yhteistä tytärtä ex-vaimonsa Veeran kanssa sekä kolme muuta lasta

Toni oli naimisissa vuosina 2003–2013 kirjailija Veera Niemisen kanssa. Heillä on kaksi yhteistä tytärtä, joista toisen eli Kertun lakkiaisia vietettiin tänä kesänä. Toinen tytär on Kerttua pari vuotta nuorempi ja nimeltään Maija. Tyttäret esiintyivät isänsä kanssa, olleessaan 9- ja 7-vuotiaita, ohjelmassa Meidän perheen tähdet. Ohjelmaan osallistuivat julkisuudesta tutut henkilöt lastensa kanssa. Iltasanomien mukaan tyttäret nolasivat isänsä Tonin ohjelmassa kaljakommenteillaan. Heidän mukaansa se oli se asia, jota ilman isä ei voisi elää.

Toinen Tonin ex-vaimo on Heidi Laitila, jonka kanssa Toni meni naimisiin syyskuussa 2015. Kun Heidi kertoi odottavan Tonille toista lasta, oli pari jo eronnut. Hän synnytti Tonille pojan Topiaksen marraskuussa 2017 ja tyttären Elsan heinäkuussa 2019, jolloin ero oli jo tapahtunut.

Toni asui avoliitossa seitsemän lapsen ja oululaisen äidin Anskun kanssa, mutta pari ei ehtinyt olla yhdessä pitkään ja eron jälkeen huhuttiin, että Ansku olisi odottanut Tonille lasta. Seiska uutisoi joulukuussa 2020 Tonin viidennen lapsen syntyneen. Uutisessa kerrottiin Anskun julkaisseen päivityksen, jossa hän pukkaa ulkona uutta tulokasta vaunuissa ja tulokkaalla on päällään vaaleanpunaiset toppahaalarit.

Myöhemmin Tonin on kerrottu kihlautuneen Janet-nimisen naisen kanssa elokuussa 2021.

Edullisesti matkalle - lentäen

Vastaa